15/02/2019

MUKAVAMPAA (TALVI)URHEILUA ILMAN HIERTYMIÄ

 * kaupallisessa yhteistyössä Mills Enterprisen kanssa

 Olen aina tykännyt urheilusta ja tähän ikään mennessä olen ehtinyt harrastamaan aktiivisesti useampaa lajia murtomaahiihdosta rullaluisteluun ja pesäpallosta juoksuun. Näin talviaikaan sydäntäni lähellä on erityisesti laskettelu, jota olen harrastanut pienestä tytöstä pitäen ja viime vuosina koko ajan aktiivisemmin. Laskettelussa parasta antia ovat hyvässä kunnossa olevien, parhaimmillaan pitkien ja mukavan loivien rinteiden lisäksi upean lumiset maisemat laskupäivän kruunaavaa after ski -tunnelmaa unohtamatta. Tänä vuonna myös reipas kaksivuotiaamme on päässyt useamman kerran laskettelusuksien päälle ja myös mies on innostunut lajista. Toiveenani onkin, että saamme laskettelusta koko perheen yhteisen talviurheiluharrastuksen.

Viimeksi pääsin rinteeseen pari viikkoa sitten, kun suuntasimme perheeni kanssa Vihti Skin kauniisiin maisemiin ja tammikuun alussa vietimme viikon Rukan upeista rinteistä nauttien. Rukalla tuli lasketeltua viikon aikana yhteensä neljänä päivänä ja sen tunsi myös jaloissa, kun riisuin laskupäivän päätteeksi monoja jaloista pois. Kun jalat on ahdettu pitkiksi ajoiksi tiukkoihin laskettelumonoihin, syntyy sääriin helposti ikäviä hiertymiä. Myös kantapäiden iho hankautuu monoissa helposti rakoille samaan tapaan kuin kesällä ensimmäisiä kertoja korkokenkiä paljain jaloin käytettäessä. Itselläni tuntuu olevan erityisen herkät kantapäät, jotka hiertyvät aina ensimmäisenä uusissa tai muuten tiukoissa kengissä. Auts! Mikään ei todellakaan ole kurjempaa, kuin odotella rakoille hiertyneen jalkojen ihon parantumista tuplalaastareita käyttäen. Ehkä siksi olen näin vanhemmaksi (ja viisaammaksi?) tultuani tullut entistä mukavuudenhaluisemmaksi ja haluan jo hyvissä ajoin ennalta ehkäistä hiertymien ja rakkojen syntymisen oli kyse sitten urheilun kautta jalkoihin kohdistuvasta rasituksesta tai uusien korkokenkien sisäänajamisesta.


Vihdin laskettelureissulle sain testattavaksi Mills Comforsilin ihonsuojatuotteita, jotka on suunniteltu vähentämään ihoon kohdistuvaa painetta, lievittämään hankauksesta johtuvaa kipua ja ehkäisemään rakkojen syntymistä. Mills Comfort -tuoteperheestä löytyy ihonsuojia useammassa eri koossa, joten omaan tarpeeseen sopiva suoja on helppo löytää. Itse testasin laskettelumonojen kanssa iskua vaimentavaa, leikattavaa ihonsuojaa, joka vähentää ihoon kohdistuvaa painetta ja lievittää rasituksesta johtuvaa kipua. Laskettelumonothan painavat tunnetusti erityisesti juuri sääriluuta, joten tämä ihanan pehmoisella silikonigeelipinnalla varustettuihonsuoja toimii erinomaisena hiertymien ja kivun ehkäisijänä nimenomaan laskettelussa ja lumilautailussa. Itsekseen ihoon tarttuva geelipinta pitää suojan paikoillaan jalan ollessa tiiviisti monon sisällä ja mikä parasta, nämä suojat ovat uudelleenkäytettäviä! Itse pesin ihonsuojan käytön jälkeen käsin miedolla saippuavedellä ja kiinnitin sen sitten kuivumaan takaisin pakkauksessa olevaan suojakalvoon. Kannattaa antaa suojan kuivaa pesun jälkeen rauhassa esimerkiksi saunan lauteilla.

Korkkareiden ja juoksulenkkareiden kanssa aion jatkossa käyttää kahden kappaleen pakkauksessa myytäviä, valmiiksi muotoon leikattuja ihonsuojapaloja, jotka ovat myöskin uudelleenkäytettäviä. Nämä Millsin ihonsuojapalat sopivat erinomaisesti juuri kantapäiden ihon suojaamiseen eli ne ovat siinäkin mielessä nappivalinta, jos kärsit herkästi rakoille hiertyvistä kantapäistä kuten minä. Vinkkinä mainittakoon myös, että mikäli vaivaisenluu (korkkareiden käyttäjien tuttu kaveri myöskin) vaivaa sinua, toimivat Millsin ihonsuojapalat myös sen suojaamiseen ja esimerkiksi urheilukenkien hankaamisesta aiheutuvan kivun minimoimiseen.

 
Tähän loppuun vielä muistutus Mills Comforsil -tuotearvonnasta, joka on parhaillaan käynnissä Instagramissa. Jos et ole vielä ehtinyt osallistumaan, ehdit vielä hyvin mukaan! Arvontaan osallistut seuraamalla Insta-tiliäni @chicconservativechanel ja jättämällä kommetin siellä näkyvän arvontakuvan yhteyteen. Osallistumisaikaa on 21.2. klo 24 saakka, jonka jälkeen ilmoitan Instagramissa voittajan. Paljon onnea arvontaan ja ihanaa viikonloppua!


Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssa ja Instagramissa
SHARE:

03/11/2017

PROTEIINIRIKAS SUPERFOODPUURO


Kirpakan aurinkoista marraskuista perjantaita! Tänään on vuorossa taas vaihteeksi vähän juttua ruokavaliosta ja superfoodeista. Vannon itse terveellisen ja ravintorikkaan ruokavalion nimeen ja käytän säännöllisesti itselleni sopivia ravintolisiä ja superfoodeja tukemaan kokonaisvaltaista hyvinvointia. Nykyisin aloitan joka aamu päiväni nauttimalla chiansiemenpohjaisen raakapuuron, jonka sekaan heitän mitä milloinkin pakastimesta ja jääkaapista sattuu löytymään. Samalla siinä tulee ideoitua ihan uusia reseptejä, joista parhaat jäävät pysyvästi käyttöön ja päätyvät myös tänne blogiin. 

Tämänkertainen proteiinirikas superfoodpuuro syntyi, kun purin keittiöön kertyneitä messukasseja. Samalla huomasin myös, ettei jääkaapista löydy yhtään banaania (meillä on niitä siellä aina!) ja olin unohtanut laittaa chiansiemenet turpoamaan yöksi jääkaappiin. Onneksi pakkasesta löytyi mustaherukoita ja niiden ja messuilta kotiin kokeiluun saamieni CocoVi:n sekä Roberts Berrien ihanien tuotteiden avulla kehittelin tämän uuden reseptin.


Superfoodpuuron pohja syntyi mustaherukoista, mangososeesta ja lisäksi käytin siihen yhden purkillinen Roberts Berrien Villimustikka & Vadelma berrietä.  Robertsilla on ihana valikoima erilaisia marjaberrieitä, joista omat suosikkini ovat tämä villimustikka&vadelmä, kirpakka tyrni sekä raikas mustaherukka&mansikka. Niitä voi nauttia sellaisenaan tai sekoittaa smoothien tai puuron sekaan makua antamaan. Erityismaininnan antaitseen myös nerokas pakkaus, jonka sisällä oleva suojaläppä estää hienosti mahdolliset sotkut, kun purkkia kallistetaan. Marjaberriet säilyvät huoneenlämmössä, joten ne on todella helppo napata mukaan töihin tai kaupungille pikavälipalaksi. Kaikki berriet ovat maidottomia, gluteenittomia ja laktoosittomia. Niiden maku tulee marjoista ja hedelmistä, eivätkä ne sisällä lisättyä sokeria, mikä on ehdoton plussa!


I love me -messuilla vierailin CocoVi:n ständillä, josta sain testattavaksi uutta CocoVi Luomu Super 5 Siemenet & Marjat -sekoitusta. Vajaan 300 gramman pussi sisältää kurpitsansiemeniä, mulperimarjoja, pellavansiemeniä, gojimarjoja sekä chian siemeniä, joita voi nauttia jogurtin tai raakapuuron päällä tai käyttää vaikkapa raakasuklaan valmistuksessa lisämakua antamaan. Itse tykkää ripotella tätä kauniinväristä ja terveellistä sekoitusta raakapuuron päälle aamuisin - nam! Sain Cocovilta testaiin myös Luomu Super Vegeproteiinia, jota lisäsin tähän tämänkertaiseen superfoodpuuroon antamaan vihreää proteiinivoimaa. Vegeproteiini sisältää muun muassa herne-, riisi- ja hamppuproteiinia ja pinaatti- ja lehtikaali- ja vehnänorasjauhetta, ja sitä voi käyttää normaalin proteiinijauheen tavoin veteen sekoitettuna tai esimerkiksi smoothien sekaan lisättynä. Jauhe on kivan ja yllättävänkin neutraalin makuista, joten jatkossa ajattelin testata sitä myös mineraaliveteen sekoitettuna ennen salitreenejä.


PROTEIINIRIKAS SUPERFOODPUURO

1 hengelle

Pohja:
2 dl kauramaitoa
4 rkl chiansiemeniä

200 g pakastemustaherukoita
1 dl Bonne mangososetta
1 prk Roberts Berrie Villimustikka & adelma berrietä
1 rkl CocoVi Luomu Super Vegeproteiinia

Päälle:
CocoVi Luomu Super 5 Siemenet & Marjat -sekoitusta

***

Sekoita chia-siemenet kauramaidon joukkoon ja anna geeliytyä jääkaapissa yön yli. Kaada geeliytynyt massa aamulla blenderiin ja lisää sekaan mustaherukat, mangosose, berrie sekä ruokalusikallinen vegeproteiinia. Sekoita hyvin ja kaada tarjoilukulhoon. Ripottele päälle CocoVi Luomu Super 5 Siemenet & Marjat -sekoitusta.


Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssaInstagramissa ja Pinterestissä
SHARE:

06/11/2016

BREKKIE FRUIT PLATE


Viime aikoina tuoreet hedelmät - erityisesti ananas ja vesimeloni - ovat maistuneet minulle erityisen hyvin. Ehkä kroppa kaipaa vitamiineja, sillä muistan, kuinka himoitsin tuoreita hedelmiä jo odotuksen alkuvaiheessa. Mitä kirpeämpää/happamampaa ja "vesipitoisempaa", sen parempaa! Ehkä hedelmien himoon on syynä myös kesän ja auringonvalon kaipuu - nyt talven yllätettyä jo marraskuun alussa olen harmitellut koko ajan vähenevää luonnonvaloa, joka asettaa omat haasteensa myös blogikuvien räpsimiselle.

Useina aamuina olen pilkkonut lautaselle vesimeloni- ja ananaslohkojen kaveriksi kiivejä. On ihana aloittaa päivä raikkaalla fiiliksellä ja ananakset ovat jostain syystä todella edullisia ainakin K-kauppojen hevi-osastoilla. Runsas ananaksen syönti myös poistaa kropasta ikävää turvotusta, jota näin loppuraskaudesta varmasti monella esiintyy. Onko teillä muilla odottajilla iskenyt vastaava ananashimo? Nyt toivottelen kaikille ihanaa lumista päivää ja palataan taas pian!




SHARE:

14/10/2015

VODA COLLAGEN ENERGY & SPORT - MAKUVEDET TESTISSÄ


Sain ilokseni testattavaksi paketillisen uusia Voda Collagen -sarjan makuvesiä. Voda -sarjasta löytyy entuudestaan granaattiomenan makuinen kollageenivesi, josta kirjoittelin aiemmin keväällä täällä. Nyt sarja on täydentynyt kahdella uudella maulla, jotka ovat Voda Collagen Sport ja Voda Collagen Energy. Molemmat uutuusmaut sisältävät Voda Collagen Beauty -version tapaan kollageenia, joka auttaa mm. pitämään ihon hyvinvoivana ja kimmoisana ja nivelet liikkuvina.

Oranssiin pulloon pakattu Sport on kaakaopavun makuinen juoma, joka sopii hyvin esimerkiksi urheilun jälkeiseen palautumiseen ja virkistäytymiseen. Juoma on suunniteltu sammuttamaan jano tehokkaasti ja mielestäni se todella tekee sen. Nautin juomaa lauantaina kynsien lakkailun lomassa samalla, kun annoin Lushin Cupcake -kasvonaamion helliä ihoani ja olo oli tämän pienen hemmottelusession jälkeen todella virkeä. Jännä muuten tuo kaakaopavun maku, joka juomassa on. Maku on pehmeän hedelmäinen, eikä siinä maistu lainkaan se varmasti kaikille kaakaonibseistä tuttu karvaus.



Vihreään pulloon pakattu Voda Collagen Energy on kurkun ja mintun makuinen hiilihapotettu juoma, joka sisältää kollageenin lisäksi kofeiinia, C-vitamiinia ja I-karnitiinia. Kaloreita juomassa on desiä kohti alle 15 eli sitä uskaltaa nauttia huoletta päivittäin. Itse ihastuin todella paljon tähän raikkaan makuiseen juomaan, joka sopii tyylipuhtaan makunsa puolesta erityisesti mausteisen ruoan kaveriksi. Juoma toimii loistavasti myös drinkkipohjana mojiton tapaisille minttucocktaileille.

Suuri kiitos jälleen Nordic Health Systemsille! Lisää tietoa Voda -sarjan tuotteista löydätte täältä ja nämä superkauniit, karkkivärein sävytetyt pullot tulevat tämän viikon perjantaista alkaen myyntiin myös Ruohonjuuren myymälöihin ja Sokoksille.

Tähän loppuun vielä iso kiitos kaikille I love me -messulippujen ja kosmetiikkapaketin arvontaan osallistuneille. Arpaonni suosi tällä kertaa Siinatar -nimimerkkiä. Paljon onnea ja ehkä törmäämme messuilla! Nyt ihanaa keskiviikon jatkoa! 



* tuotteet saatu blogin kautta


Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssaInstagramissa ja Pinterestissä
SHARE:

22/04/2015

SE IHANAMPI SMOOTHIE


Pahoittelut useammaksi päiväksi venähtäneestä blogihiljaisuudesta. Flunssa painaa vielä sitkeästi päälle, vaikka tuoretta inkivääriä, sitruunamehua, C-vitamiiniporeita ja tuoreita yrttejä ja kuumaa teetä on tullut nautittua päivittäin. No, onneksi ollaan jo puoliksi voiton puolella ja asukuviakin tulossa taas pian tänne. Itse olen niiden ottamista jo kuumeisesti odotellutkin, sillä mies meni ja hankki viime viikolla yllätyslahjaksi kameraani uuden objektiivin. Uudella objektiivilla saa napattua erityisen valovoimaisia ruoka- ja potrettikuvia, ja viime viikolla pääsinkin sillä leikkimään erään mielenkiintoisen työtapahtuman puitteissa. Kyllä huomasi heti, kuinka suuri vaikutus lisääntyneellä päivänvalolla ja sopivalla objektiivilla on kuvien laatuun! Blogin suhteen tavoitteenani on tsempata ja panostaa tänä vuonna nimenomaan entistä ehompiin asu- ja fiiliskuviin, joten toivottavasti olette jaksaneet pysyä mukana.

Mutta nyt asiaan eli viime viikonloppuna kehittelemääni smoothiereseptiin, josta tulikin kerralla uusi lemppari! Tämä resepti lähti versomaan flunssan seurauksena, kun pohdin, miten voisin rakentaa juotavassa muodossa nautittavan herkun tämän hetkisten suosikkimakujeni - inkiväärin, sitruunan ja appelsiinin - ympärille. Kookoshammastakin kolotti taas oikein kunnolla ja extratäyteläisen kookosmaidon avulla sain rakennettua juomaan samalla hienon, pehmeän koostumuksen. Tuo Santa Marian kookosmaito on kyllä kunnon kamaa, sillä se sisältää peräti 80 % kookospähkinäuutetta ja sen lisäksi ainostaan vettä - ei lainkaan lisä- tai sakeuttamisaineita. Ja ei, tämä ei ollut maksettu mainos, vaan ihan puhdasta hehkutusta hyväksi havaitusta tuotteesta :)





APPELSIINI-KOOKOS-INKIVÄÄRISMOOTHIE

(kahdelle)

4 dl tuorepuristettua appelsiinitäysmehua
1 dl Santa Maria Extra Creamy Coconut Milk -kookosmaitoa
1 sitruunan mehu
1/2 banaani
1/3 tl kuivattua inkivääriä

***

Koristeeksi
tuoretta minttua
kookoshiutaleita




Sekoita kaikki ainekset blenderissä keskenään. Annostele juoma isoihin laseihin ja koristele tuoreilla mintunlehdillä ja kookoshiutaleilla. Nauti heti!




SHARE:

14/04/2015

FETASALAATTI JA SITRUUNADRESSING


Menin taas kerran nälkäisenä suoraan töiden jälkeen kauppaan, ja piti äkkiä ideoida jotain terveellistä, mutta samalla maukasta lautaselle. Pikaisen pohdinnan jälkeen päädyin helppoon vaihtoehtoon eli salaattiin. Tällä kertaa mieli teki pitkästä aikaa klassikkoa eli sitruunaisella oliiviöljydressingillä raikastettua fetasalaattia. Värikäs salaatti pääsi isolla lautasella täyteen loistoonsa ja onnistuin vielä vangitsemaan näihin kuviin viimeiset auringonsäteet parvekkeellamme.




VÄLIMERELLINEN FETASALAATTI

(yhdelle)

puolikas kerä jäävuorisalaattia
puolikas pieni kurkku
kaksi isoa terttutomaattia
mustia oliiveja
marinoituja paprikoita
fetajuustoa
kuivattua oreganoa ta minttua

***

SITRUUNADRESSING

puolikkaan sitruunan mehu
0,2 dl oliiviöljyä
1 tl juoksevaa hunajaa
ripaus merisuolaa

***


Revi salaatti lautaselle. Paloittele kurkku ja tomaatit sopivan kokoisiksi paloiksi. Ripottele salaatin sekaan oliivit ja lisää marinoidut paprikat. Revi fetajuusto salaatin päälle ja lisää pinnalle ripaus kuivattua oreganoa tai minttua. Valmista sitruunadressing puristamalla puolen sitruunan mehu kulhoon ja sekoittamalla joukkoon oliiviöljy ja hunaja. Lisää sekaan vielä ripaus merisuolaa ja kaada valmis kastike salaatin päälle.

Tällä kertaa tällaista, mutta luvassa pian juttua mm. Chanel-lemppareistani sekä niistä hotellilakanoista, joista lupailin postausta jo aiemmin. Oikein ihanaa tiistaita teille!


P.S Painiskelin jälleen tuo kuvien signeeraukseen sopivan fontin kanssa ja niinhän siinä kävi, että kyllä tuo kaunofontti vie sittenkin voiton. Näin aiempaa hieman pienemmässä koossa se nimittäin toimii paremmin kuin hyvin!:)


SHARE:

10/04/2015

NUHANENÄN INKIVÄÄRI-SITRUUNAJUOMA


Olen harvoin kipeä, mutta kun saan jonkun pöpön, olen TODELLA kipeä. Vaikka pyrin pitämään itsestäni hyvää huolta urheilemalla, pukeutumalla lämpimästi ja syömällä terveellisesti, ei ikäviä kevät- ja syysflunssia pääse useinkaan karkuun, vaan kaikista varatoimenpiteistä huolimatta ne pääsevät yllättämään. Ärhäkän flunssan iskiessä kurkkua kivistää, nenä vuotaa ja olo on kuumeinen ja nuutunut ja tuollaisissa merkeissä on mennyt myös tämä kulunut viikko. Ja koska flunssaan ei ole ole vielä keksitty täydellistä hoitokeinoa, täytyy tyytyä lepoon ja kuuman juoman nauttimiseen. 

Perinteisen Panadol Hotin lisäksi olen nauttinut kehittelemääni inkivääri-sitruunajuomaa, joka on niin herkullista, että harkitsen kehittäväni tästä pienillä kikoilla myös keväisen coctailin, kunhan kelit vähän lämpenevät. Hyvän makunsa lisäksi juoma rauhoittaa ihanasti kuivaa ja ärtynyttä kurkkua ennen nukkumaanmenoa, joten yökin menee rauhallisissa merkeissä, kun ei tarvitse nousta koko ajan yskimään ja juomaan kuumaa. Juoma valmistuu kädenkäänteessä tällä reseptillä:



INKIVÄÄRI-SITRUUNAJUOMA
(yhdelle)

1 pussi teetä
kuumaa vettä
puolikas sitruuna
pieni pala tuoretta inkivääriä
1 tl hunajaa


Raasta inkivääri ja laita raaste teepalloon. Valmiste tee suureen kuppiin ja lisää sekaan inkivääriraasteella täytetty teepallo. Purista sekaan puolikkaan sitruunan mehu ja lisää teen sekaan jäljelle jäänyt sitruunanpuolikas. Lisää joukkoon vielä lusikallinen hunajaa ja sekoita. Nauti heti!


Itse käytin juomaan tällä kertaa Fauchonin appelsiinin- ja sitruunankuorilla maustettua mustaa teetä, mutta juomaan sopii erinomaisesti myös esimerkiksi maustamaton vihreä tee tai kofeiinirikas mate-tee, jos kaipaat erityistä piristystä. Ihanaa alkavaa viikonloppua teille ja palataan taas!



SHARE:

24/03/2015

BEAUTY SHOT!


Pirteää tiistaita! Olen pohtinut viime aikoina paljon hyvinvointiin ja ihon kunnossapitoon liittyviä asioita. Ja kun ikää tulee lisää, on luonnollistakin ottaa omat elintavat kriittisen tarkastelun alle. Stressi, lyhyet yöunet, pitkälle prosessoitu ruoka ja liian vähäinen vedenjuonti ovat asioita, jotka näkyvät heti ihon kunnossa. Etenkin nyt, kun mittari on ylittänyt kolmenkympin rajapyykin omalla kohdallani, haluan tehdä kaikkeni, jotta ihoni säilyisi mahdollisimman kimmoisana ja nuorekkaan näköisenä mahdollisimman pitkään. Siksi olenkin noin kuukausi sitten ottanut päivittäiseen ruokavaliooni mukaan kollageenijauheen, joka auttaa ihoa, hiuksia ja kynsiä säilymään hyvässä kunnossa ja ylläpitää ihon kimmoisuutta. Innostuin veteen liukenevasta kollageenijauheesta luettuani sen hyödyistä ja täytyy sanoa, että jo näin lyhyen kokeilun jälkeen huomaan ihossani muutoksia. Ehkä suurin plussa on se, että iho näyttää nyt kuulaammalta ja ihon sävy on tasoittunut. Huomaan myös, että kiiltelyyn taipuvainen sekaihoni on kollageenilisien säännöllisen nauttimisen jälkeen pysynyt mattapintaisena paremmin, kuin koskaan aiemmin, ja meikkikin pysyy kauniina ilman korjailua aiempaa kauemmin.

Kollageenivalmisteihin ihastuneena olinkin enemmän kuin iloinen saadessani blogin kautta testattavaksi Voda Collagen Beauty -kollageenijuomaa. Nämä Puolassa valmistettavat, kollageenipitoiset kauneusjuomat ovat maailmalla iso hitti ja uskon, että nämä tulevat valloittamaan tulevaisuudessa myös Pohjoismaiden markkinat. Kylmänä nautittavassa juomassa maistuu granaattiomena ja yhdestä pullosta saa kätevästi päivittäisen 2,5 gramman kollageeniannoksen.  Pulloa hypistellessäni huomioni kiinnittyi ensimmäiseksi tyttömäisen pirteään, pinkkiin ilmeeseen. Tuotteen ottaa mielellään mukaan myös käsilaukkuun - sen verran kaunis pullo on!

Hydrolysoidun kollageenin lisäksi juoma sisältää C-vitamiinia. C-vitamiini onkin oleellinen tekijä kollageenituotteissa, sillä ilman sitä keho ei pysty imeyttämään kollageenia tehokkaasti. Itse pidin erittäin paljon tuotteen vesimäisen raikkaasta mausta, joka ei tuntunut lainkaan keinotekoiselta tai epämiellyttävän jauhoiselta kollageenilisästä huolimatta. Ja kyllä, ihoni tuntui hehkuvan erityisen elinvoimaisena heti juoman nauttimisen jälkeen.  Tällä hetkellä Voda-juomia voi tilata täältä - lämmin kiitos Nordic Health Systemsille näistä uutuuksista!


SHARE:

16/03/2015

PORKKANARAAKAPASTA



Täällä blogin puolella tarjolla nyt pitkästä aikaa reseptipostaus ja tällä kertaa luvassa onkin aikamoinen yllättäjä. Uskallan nimittäin väittää, että tämä simppeliltä näyttävä "pasta" on jopa parempaa kuin kulttiasemaan noussut avokadopasta, vaikka mitä suurin avokadojen ystävä olenkin. Jotenkin tässä raakapastaversiossa toimii vain kaikki: lihaisan tomaattinen maku, raikkaan rapea porkkanapohja ja päälle ripoteltu pecorinojuusto. Reseptin löysin Karita Tykän Hyvää huomenta -kirjasta ja hieman modifioituna tämä koukutti heti ensimmäisellä kokeilukerralla sekä minut että poikaystäväni! Kaiken lisäksi pastan valmistamista edeltäviin hankintoihin sisältyy hauskoja muistoja siitä, kuinka Stockalla etsimme myyjän avustuksella spirulaattoria - vekotinta, josta en ollut aiemmin koskaan kuullutkaan! Mutta kun ohjeessa luki, että porkkanat työstetään pastaksi spirulaattorin tai mandoliinin avulla, niin eihän siinä muu auttanut kuin suunnistaa etsintäreissulle. Nyt meiltä löytyy kyseinen työkalu, joka on varsin näpsäkkä myös kesäkurpitsan nauhamaiseen muotoon siivuttamiseen.



PORKKANARAAKAPASTA

(yhdelle-kahdelle)

10 dl porkkanaa spirulaattorilla työstettynä
pieni kourallinen kirsikkatomaatteja
oliiviöljyä

***

Kastike:
2 rkl oliiviöljyä
2 aurinkokuivattua tomaattia
3,5 dl tomaatteja
1 rl hunajaa
1 rkl sitruunan mehua
1 tl laadukasta suolaa
mustapippuria rouhittuna maun mukaan
reilu rkl minibasilikaa tai isompilehtistä basilikaa 
perocinojuustoa raastettuna
(1 dl paahdettuja pinjansiemeniä viimeistelyyn)

***


Tee porkkanoista nauhaa spirulaattoria käyttäen. Valmista sitten kastike sekoittamalla sen raaka-aineet, lukuun ottamatta basilikaa, blenderissä tai monitoimikoneessa. Sekoita lopuksi erillisessä kulhossa joukkoon myös basilika. Tarkista maku. Käytä porkkananauhat pikaisesti öljytyllä wokkipannulla kääntelemällä niitä kevyesti muutaman minuutin ajan.

Puolita tai kuutioi kirsikkatomaatit. Sekoita kastike porkkanan ja kirsikkatomaattien kera sekaisin ja annostele lautaselle. Koristele basilikalla, raastetulla pecorinojuustolla sekä halutessasi paahdetuilla pinjansiemenillä.


SHARE:

04/05/2014

Healthy weekend

Iloista sunnuntai-iltaa teille rakkaat lukijat! Nyt kun uusi Miss Suomikin saatiin onnistuneesti kruunattua, ajattelin tulla höpöttelemään vähän juttua siitä, miten kulunut viikonloppu on omalla kohdallani sujunut. Tällä kertaa sitä kuvastaa parhaiten kaksi sanaa: rentoutuminen ja hyvinvointi. Vapun ja hektisen viikon jälkeen kaipasin nimittäin lepoa, ja ajattelin olla samalla armollinen myös koko kropalle ja viettää virkistävän viikonlopun ilman sen kummempia herkkuja. Urheiltuakin tuli ihan kiitettävästi, sillä eilen vedin puolentoista tunnin salitreenin ja tänään juoksin pitkän lenkin ulkosalla. Täytyy sanoa, että olo on juuri nyt tosi hyvä ja tällaisia viikonloppuja soisin itselleni useamminkin. On hyvä välillä keräillä voimia ja sallia itselleen se, ettei tee mitään sen kummempaa, on vain. Ensi viikonlopusta onkin sitten tulossa paljon vauhdikkaampi, joten tämä huilitauko tuli hyvään väliin :) Ainoa miinus on se, että toinen silmäni ärsyyntyi oikein kunnolla jostain (ehkä siitepölystä?) ja eilisestä lähtien on sitten paranneltu sitä "silmäpuolena". Toivottavasti se tuosta huomiseksi tervehtyy.  Miten siellä on viikonloppu mennyt?


Täytyy myös todeta, että tälläkin kertaa oman viikonloppuni kruunaasivat ne pienet jutut, joista voi arkena vain haaveilla. Kiiretön hetki suihkunraikkaana kylpytakki päällä teekupposen äärellä ja vieressä vino pino naistenlehtiä selailtavaksi - luksusta! Viikonloppuisin on myös aikaa valmistaa se terveellinen superfoodsmoothie, josta on koko ajan haaveillut, mutta jota ei arkikiireessä koskaan ehdi blenderissä pyöräyttämään. Näistä hetkistä saan mielettömästi voimaa ja melkein tunnen, kuinka akut latautuvat tulevia koitoksia varten. Varsinkin näin hieman vanhemmalla iällä oman kehon huoltaminen sisäisesti ja ulkoisesti on todella tärkeää ja mikä olisikaan siihen parempi hetki kuin kiireetön viikonloppuaamu? :)


Nyt kivaa loppuiltaa ja alkavaa viikkoa!

SHARE:

20/09/2012

Aitoa ruokaa

On ihan pakko jakaa kanssanne innostukseni maanantaina kirjastossa silmiini osunutta Aitoa ruokaa  -kirjaa kohtaan, jota olen innokkaasti lukenut pari viime päivää. Kirja on ruotsalaisen Mats-Eric Nilssonin käsialaa ja jatkoa hänen menestykseksi nouseelle ja kiitellylle Petos lautasella -teokselleen.

Tässä kirjassa Nilsson jatkaa saman teeman parissa kuin edellisessä teoksessaan ja opettaa kuluttajia tunnistamaan nykyisin joka puolelta markkinoille pursuavan väärennetyn ruuan, joka ei todellaakaan sisällä enää pelkkiä aitoja ja alkuperäisiä raaka-aineita, kuten kermaa ja voita. Koska keinotekoiset, teollisesti tuotetut lisäaineet ja kaikista ravintoaineista puhdistetut tärkkelykset ovat vallaneet monien valmistajien tuotteet, on kuluttajien syytä olla entistä valveutuneempia. Kirja sisältää pelottavaa ja synkkää faktatietoa ja saa varmasti jokaisen pohtimaan, mitä nykyisin enää uskaltaa syödä. Pääviesti onkin se, että meillä kuluttajina on oikeus valita, mitä lautasellemme kelpuutamme. Käytetään siis tuota oikeutta ja vaaditaan aitoja makuja ja kemiallisesti ja erilaisin lisäainein muuntelemattomista raaka-aineista valmistettua ruokaa!



Kirjassa Nilsson kuvaa hyvin sitä, kuinka ravintoköyhä nykyihmisen ruokavalio saattaa olla. Moni saa pääasiallisen päivittäisen energiansa lähinnä maissista, soijasta, riisistä ja venhästä erilaisin menetelmin valmistetuista tuotteista ja se on todella huolestuttavaa. Pitkälle jalostettu, lisäainein ryyditetty ruoka tuntuukin nykyisin olevan pitkälti sääntö eikä poikkeus ja kuluttajien on vaikea löytää puhdasta ruokaa arkikiireidensä keskellä.

Tätä kirjaa lukiessani itselleni kirkastui entistä paremmin se, kuinka hyödyllistä ja usein välttämätöntä on leipoa itse leipää ja valmistaa ruokaa kotona puhtaista, käsittelemättömistä raaka-aineista. En halua olla missään nimessä fanaattinen, mutta on pelottavaa huomata, että kehityssuunta tuntuu olevan mahdollisimman edullisesti tuotettu ruoka, joka ei oikeastaan sisällä juuri mitään aitoja, muuntelemattomia raaka-aineita. Suosittelen erittäin lämpimästi tätä kirjaa kaikille!



Toivottavasti jaksoitte lukea loppuun tämän asiavuodatuksen tästä itselleni rakkaasta aiheesta ja palaillaan taas!

xoxo Laura
SHARE:

25/04/2012

Skarppi - uusi blogi!

Pieni tiedote kaikille teille lukijoille, jotka olette kiinnostuneet vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta. Jatkossa kirjoitan tämän blogin ohessa myös terveyteen, ruokaan ja vähähiilihydraattiseen ruokavalioon keskittynyttä Skarppia, joka löytyy osoitteesta www.skarppi.blogspot.com. Päätös toisen blogin perustamista syntyi hiljattain, kun pohdiskelin miten erottaa bloggaamani aihealueet toisistaan. Chic, conservative and Chanel jatkaa edelleen muotiin, kauneuteen, trendeihin keskittyvänä lifestyleblogina.


Jatkossa Skarppi tulee profiloitumaan elintarvikealaan ja -tieteisiin ammatillisessa mielessä ylläpitämäkseni lifestyleblogiksi. Haluan blogini kautta antaa vinkkejä, ohjeita ja käytännön tietämystä siihen, miten vähähiilihydraattista ruokavaliota voi noudattaa ja mitä hyötyjä tai haittoja sen noudattamisesta voi olla. Kerron myös lukijoille, millaisia kokemuksia itselläni on jo usean vuoden vähähiilihydraattisen ruokavalion noudattamisesta. Lisäksi tarkoituksena on julkaista monipuolisia, herkullisia reseptejä, joita jokainen kotikokki voi omassa keittiössään noudattaa.

Tervetuloa siis seuraamaan jatkossa kuulumiani myös Skarpin muodossa!
SHARE:
Blogger Template Created by pipdig