17/06/2012

Ready for midsummer

Iltaa ihanat! Toivon ja uskon, että kaikilla on ollut kiva viikonloppu sateesta huolimatta. Itse sain yllättävän paljon aikaan tänään, kun kurjan kelin vuoksi ulkona ei tehnyt juuri mieli liikkua ja mieskin lähti työmatkalle Lontooseen, joten olen puuhastellut yksin kotosalla. Yksi juhannukseen liittyvä juttukin tuli kuin tulikin tänään hoidettua - nimittäin jo itselleni perinteeksi muodostunut juhannusseppele. Käyttäisin tietysti mieluummin aitoja kukkia ja askartelisin seppeleen valmiiksi vasta aattona, mutta olemme lähdössä torstaina Tukholmaan, joten kukkien säilyvyys olisi hieman haasteellisempi juttu. Ratkaisuksi löytyivät melko aidon näköiset kangaskukat, joista seuraavissa kuvissa näkyvän seppeleen taiteilin. Seppeleeseen kului yhteensä kolme valmista kangaskukkaoksaa ja olen lopputulokseen tyytyväinen. 

Paita & kaulakoru Zara

Onko teillä jo juhannussuunnitelmat valmiina? Itse pidän peukkuja aurinkoisen sään puolesta pystyssä, mutta tärkeintähän on tietysti hyvä fiilis ja onnistunut seura. Joten, Stockholm, here we come!
SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Blogger Template Created by pipdig