23/10/2019

TUNNELMIA I LOVE ME -MESSUILTA 2019


Kepeää keskiviikkoiltaa! Viikonlopun I love me -messut tuli katsastettua viime sunnuntaina ja ensi vuonna sitten taas uudestaan! Kiitos vielä Messukeskukselle bloggaajapassista - oli erittäin mieluisaa olla jälleen kerran mukana. 

Palataan tänään vielä hetkeksi tämän vuoden I love me 2019 -messujen parhaisiin paloihin ja messutunnelmiin. Olen todella iloinen, että päätin tänä vuonna vierailla messuilla sunnuntaina, joka osoittautui nappivalinnaksi, sillä koin että porukkaa oli sunnuntaina päivällä juuri sopivasti ja ehdin hyvin käydä läpi kaikki ständit. Tänä vuonna olimme liikkeellä koko perheen voimin, mikä oli myöskin erittäin positiivinen kokemus, sillä minimiehemme nautti selvästi messuhumusta ja innostui maistelemaan herkullisia messumaistiaisia. Tänä vuonna erityisen onnistunut olikin mielestäni ravitsemukseen ja hyvinvointiin luonnonkosmetiikan ohella painottunut Luonnonmukaisuus-messualue, jossa pääsimme maistelemaan superfoodeja, proteiinipatukoita- ja rahkoja, hyvinvointijuomia, sokerittomia suklaaherkkuja, Närpiön tomaattitilan tomaatteja, chilihilloja ja vaikka mitä muuta.


Kauneus-osasto on ollut aina I love me -messujen suosikkejani ja tänä vuonna siellä riitti kovasti kuhinaa myös sunnuntaina. En lähtenyt etsimään kosmetiikka- ja kauneuspuolelta mitään erityistä etukäteen, vaan kiertelin ständit läpi mielenkiintoisia uutuuksia tutkaillen. Mieleen jäi erityisesti Vita Liberatan ständi, sillä merkin itseruskettavat ovat ehdottomia suosikkejani, kun haluan loihtia vartalolle ja kasvoille päivettyneen ilmeen. Samaisella ständillä oli myös Nkd Skn -merkin tuotteita, jotka ovat Vita Liberataa - tuota itseruskettavien Ferraria -selkeästi budjettiystävällisimpiä, ja juuri Nkd Sknin itseruskettavia minun onkin tarkoitus kokeilla seuraavaksi, kun talven juhlakausi käynnistyy.

Mieleen messuilta jäi myös Nyx Professional Makeupin tyylikäs ständi, jolla riitti väkeä ja joka tarjosi Nyxin tuotteita kukkaroystävälliseen messutarjoushintaan. Nyxin edulliset, mutta erittäin toimivat kosmetiikkatuotteet kuuluvat meikkipussini suosikkeihin ja viimeisin hankintani Nyxiltä on mielettömän ihana luomiväripaletti, jonka ostin syksyn Hulluilta Päiviltä. Se on ollut minulla nyt päivittäisessä käytössä ja siitä on tulossa tarkempi esittely blogiin syksyn kosmetiikkasuosikkien muodossa pian.

Muita Kauneus-messuosastolta mieleen jääneitä juttuja olivat useat pienemmät, minulle entuudestaan tuntemattomat brändit, joita oli messuilla mukana kiitettävästi sekä erilaisia kauneudenhoitopalveluita tarjoavat yritykset, jotka olivat tänä vuonna todella näyttävästi, ja aiempia vuosia isommin edustettuina. Itseäni kiinnostavat tällä hetkellä ihon kuntoa parantavat hoidot sekä anti-aging-menetelmät. Kovin tarkkaan en tällä kertaa ehtinyt eri palveluntarjoajien tuotteistoon tutustua, joten tämä jää ehdottomasti kiinnostamaan myös ensi vuoden messuja silmällä pitäen.

Kauneus-puolen vieressä sijaitsi Luonnonmukaisuus-osasto, jossa oli edustettuna laaja kattaus erilaisia luonnonkosmetiikkatoimijoita - ja brändejä. Omia luonnonkosmetiikan suosikkejani messuilla tänä vuonna olivat Madara Organic Cosmetics, joilla on valikoimassaan loistava AHA-kuorintavoide sekä mm. Laveran luonnonkosmetiikkaa maahantuova Nordic Health Systems. Käytän luonnonkosmetiikkaa yhä kasvavassa määrin, joten aina on mielenkiintoista nähdä, millaisia uutuustuotteita messuilta löytyy ja hyödyntää loistavat messutarjoukset. Luonnonmukaisuus-osastolla oli sunnuntaina ohjelmassa myös luonnonkosmetiikkaguru Katja Kokon puheenvuoro kokonaisvaltaisen ihonhoidon työkaluista ja siitä, mitä kaikkea ihonhoidossa kannattaa huomioida.


Muoti-puoli on kautta vuosien ollut ehdoton suosikkiosastoni Kauneus-osaston ohella. Tänä vuonna petyin hieman, sillä osasto on mielestäni aiempaa suppeampi. Harmittelin myös sitä, että Muoti-osasto oli sijoitettu samaan halliin muiden osastojen kanssa eikä erilliseen muotinäytöshalliin aiempien vuosien tapaan. Muoti-osastolla suosikkejani olivat Glope Hopen ständi sekä Change Lingerien ständi, jossa oli huikeita messutarjouksia aiempien vuosien tapaan. Kotiin viemisiksi lähtikin upea musta pitsialusvaatesetti, joka on sekä kaunis että laadukas. Change Lingerien alusvaatteista ja erityisesti liiveistä on tullut suosikkejani, sillä ne istuvat täydellisesti ja valikoimasta löytyy varmasti sopiva koko jokaiselle.


Yksi Muoti-puolen itselleni uusista tuttavuuksista oli tänä vuonna Danjana, jonka näyttäviä vaatteita oli mm. Miss Suomi -finalistien yllä viime torstaisessa Yvette x Martina -muotinäytöksessä. Yvettellä oli muuten messuilla oma ständi, josta bongasin monta viime viikon muotinäytöksessä vilahtanutta AW-malliston treenivaatetta.

Danjanalta löytyy todella näyttäviä mekkoja, takkeja ja iltapukuja eli jos rakastat glitteriä ja kimallusta, kannattaa kurkata Danjanan valikoima läpi. En tällä kertaa ehtinyt sovittelemaan minua kiinnostaneita mekkoja, mutta jään seuraamaan merkkiä aktiivisesti.


Sunnuntaina Terveys-osastolla nähtiin myös Wellnessmalli 2019 -finaali ja voittajaksi valittiin tänä vuonna 20-vuotias Veera Könönen. Paljon onnea voittajalle!

Summa summarum, I love me 2019 -messut olivat mielestäni kokonaisuutena oikein onnistunut tapahtuma enkä yhtään ihmettele, että messut houkuttelivat viikonlopun aikana Messukeskukseen lähes 60 000 messukävijää. Odotukset ensi vuoden messuille ovat siis suuret!

Tämä lokakuu on muutenkin todella aktiivinen messukuukausi, sillä tulevana viikonloppuna Messukeskus täyttyy hyvän ruuan, viinin ja kirjallisuuden ystävistä, kun Kirja & Viini ja Ruoka -messut starttaavat käyntiin. Itse aion näillä näkymin suunnistaa messuilla lauantaina, joten siellä ehkä nähdään!

SHARE:

09/10/2018

I LOVE ME LÄHESTYY - OSALLISTU & VOITA MESSULIPPU!


Jihuu - vuoden ehdottomasti odotetuin messutapahtuma on pian taas täällä! Kyse on tietysti I love me -messuista, joille on pakko päästä joka kerta. Tänä vuonna messuja vietetään pe 19.10 - su 21.10. ja lisää infoa tapahtumasta löydät helposti täältä. Viime vuosi oli omalta kannaltani erityisen upea näiden messujen osalta, sillä sain kunnian toimina yhtenä messujen yhteistyöbloggareista. Ihan mielettömän ihana kokemus ja tuosta kerrasta jäi takataskuun ihania muistoja, mahtavia tyyppejä ja bloggaajakollegoja sekä loistavia uusia tuotesuosikkeja! Viime vuoden messufiiliksiä löytyy tarkemmin täältä, täältä, täältä, täältä ja täältä.

Viime vuoden messusuosikkejani olivat etenkin useat luonnonkosmetiikan tuotemerkit, joista moni ei ollut minulle entuudestaan tuttu. Erityisen vaikutuksen ovat tehneet mm. Laveran, EssenNaturativin ja Eco by Sonyan ihanat kasvojenhoitotuotteet ja kosmetiikkapuolelta muun muassa Zuiin, Alima Puren ja Lauren Brooren tuotteet ovat olleet ihan huippuja! Messujen jälkeen niistä useampi on erinomaiseksi todettu ja jäänyt itselläni pysyvään käyttöön. Mieleen jäivät vahvasti myös useat kotimaiset muoti- ja vaate-alan yrittäjät, kuten Biancaneve, MyOlsson, Globe Hope, Mosh Jewelry sekä Via Minnet, joilla on valikoimassaan huikean upeita ja laadukkaasti valmistettuja tuotteita. Koin viime vuonna onnenhetkiä tutustuttuani muun muassa Aquisin, Pravanan sekä Sensin tuotteisiin, jotka toivat helpotusta vaikeasti hallittavien hiusteni hoitamiseen.


 Itselleni I love me -messujen parasta antia on tapahtuman inspiroiva sisältö ja mielenkiintoiset näytteilleasettajat, joiden joukosta löytyy paljon pieniä, monille messukävijöille ehkä hyvinkin tuntemattomia toimijoita. Onkin ihana yllätys nähdä vuosi toisensa perään, mitä kaikkea uutta ja erilaista messutarjonnasta löytyy - jokaiselle joka tapauksessa varmasti jotakin. Itse suuntaan tähän kauneuteen, hyvinvointiin ja terveyteen painottuneeseen tapahtumaan avoimin mielin hakemaan ideoita ja hyödyntämään loistavia messutarjouksia. Esimerkiksi useita luonnonkosmetiikkamerkkejä maahantuovan Nordic Health Systemsin ständillä on erittäin tuntuva - 40 % messutarjous koskien muun muassa Laveran, Nurmen, Benecosin, Cattierin ja Optiatin ihania luonnonkosmetiikkatuotteita, joka kannattaa ehdottomasti hyödyntää! 

Hyvien messutarjousten ohella upeasti toteutetut muotinäytökset, jotka esittelevät kauden trendit, ovat olleet itselleni aina yksi messujen suosikkijutuista ja tänä vuonna aion ehdottomasti suunnata katsastamaan stylisti Anu Laapotin luotsaamaan näytöksen. Muotinäytösten ohella kosmetiikkapuolelta minua kiinnostaa tänä vuonna päästä tutustumaan etenkin korealaiseen kosmetiikkaan ja ihonhoitotuotteisiin.
Ilokseni sain yhteistyössä Helsingin Messukeskuksen kanssa arvottavaksi 2 x pääsylipun I love me -messuille. Lipun voi käyttää ajalla 19.10. - 21.10. ja se oikeuttaa maksuttomaan sisäänpääsyyn I love -tapahtumaan. Toteutan arvonnan Instagramissa ja osallistut helposti näin:

* Seuraa Insta-tiliäni @chicconservativechanel 
* Jätä kommentti tämän kuvan alle ja kerro, mitä odotat I love me -messuilta tänä vuonna eniten
*  Osallistumisaikaa on ti 16.10. saakka, jonka jälkeen ilmoitan Instagramissa lippujen voittajat

Paljon onnea arvontaan ja ihanaa tiistai-iltaa!


Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssa ja Instagramissa
SHARE:

29/10/2017

VIIKONLOPUN KUULUMISIA


Tämäkin viikonloppu on kulunut pitkälti Messukeskuksessa messuhumussa viime viikonlopun tapaan. Olimme perjantaina perheen kanssa vierailemassa I love me -messujen rinnalla suosikkitapahtumiini kuuluvilla Viini&Ruoka -messuilla ja ehdimme kierrellä ständejä tehokkaasti kahden tunnin ajan. Elintarviketieteilijänä minua kiinnostaa aina tutustua uusiin ruokatrendeihin ja uutuustuotteisiin, joista messuilla oli edustettuna muun muassa nyt erittäin kovassa nosteessa olevan korealaisen keittiön maustepastoja ja kastikkeita. Vanhaan tuttuun tapaan messuilla oli tälläkin kertaa erittäin laaja valikoima eri juusto- ja leikkelevalmistajien tuotteita, joista ihastuin erityisesti Kolatun Juustolan paistettuun munajuustoon - ihan mielettömän hyvää ja ihana tapa tarjoilla uudella tavalla perinteistä tuotetta. Menee ehdottomasti testiin salaatin kera nautittavaksi. Ostin kotiinviemisiksi myös Kolatun savujuustoa sekä ihanaa Valma-brietä, joka on täydellisen hyvää kylmän valkoviinin tai kuohuvan kaverina.

Yksi messujen näyttävimmistä ständeistä oli ehdottomasti Maku Kitchen Lifen osasto, jolla pääsi ihastelemaan tyylikkäitä keittiö- ja kattaustarvikkeita. Maku Kitchenin osastolta löytyi messutarjouksena myös mm. sous vide -keitin, jota jäimme vakavasti harkitsemaan. Mukaan lähti tällä kertaa alkavaan glögikauteen sopivat, mainiot hot&cold-lasit, tamminen leikkuulauta ja ihana puinen sitruunapuristin. Ostimme kotiin myös sushikattauksiin kivasti aasiafiilistä tuovan mustan  kivialustan, jolle saa mahtumaan isommankin määrän makeja ja nigireitä. Maku Kitchenin ständillä kilistelimme myös Bernard-Massardin Kuulea-nimistä extrakuivaa Suomi 100 -kuohuvaa.  


Messujen kauneimpiin pulloihin kuului ehdottomasti Valdo Floral Rosé Brut -niminen rosekuohuviini. Kyseessä on erittäin kuiva, hapokas, vadelmainen ja hedelmäisen elegantti rosee, joka miellytti itseäni ja messuilla mukana tätä maistelemassa ollutta siskoani kovasti! Näkisin tämän paitsi kevään ja kesän juhlapöydässä, myös joulupöydän yllättäjänä mätien ja suolaisten kalojen kaverina.


Yksi suosikeistamme messuilla oli Laurent-Perrierin Millésimé 2007 samppanja, jota pääsimme maistamaan magnum-pullosta. Tämä upean paahteinen, pitkälle kehittynyt jalo kuohuva jäi mieleen erityisesti miellyttävän pitkän jälkimakunsa ansiosta. Tämä olisi täydellinen uuden vuoden juhliin!


Minulle entuudestaan hyvin tutun Chateau Carsinin osastolla maistoimme Carsinin uutuutta, Sauvignon de Carsin 2016 valkoviiniä, joka osoittautuin oikein miellyttäväksi uudeksi tuttavuudeksi. Itse rakastan erityisesti Carsinin Semillon-rypäleistä valmistettua Cadillacia, joka on ihanan makea ja hunajainen viini ja täydellinen monenlaisten jälkiruokien kanssa nautittavaksi. Chateau Carsin on muuten myös Suomi 100 –hankkeen virallinen yhteistyökumppani ja heillä on valikoimassaan omat Suomi 100 -merkitys juhlaviinit, jotka on valmistettu suomalaisin voimin Ranskan Bordeauxissa.


Ranskalaiseen Gabriel Meffren Côte Rôtie -punaviiniin minulla on erityisen lämmin suhde, sillä tätä tarjosin aikoinaan maisteriksi valmistuttuani valmistujaisjuhlissani. Rustiikkinen, maukkaan mehukas ja pippurisen mausteinen viini oli nyt messuilla sitä maistaessani yhtä hyvää kuin muistelinkin.


Viikonloppuna oli mielettömän kylmä, vaikka lumet ovat ehtineet jo sulaakin. Etenkin lauantaina ja sunnuntaita keli oli aika hurja ja kaivoin kaapista ensimmäistä kertaa tänä syksynä vanhan kunnon Canada Gooseni. Eipä tullut muuten kylmä tämä päällä ja huppu suojaa loistavasti, vaikka taivaalta sataa tihuttaisi! Lämmin suositus siis (edelleen) tästä takista.


Lauantaina suuntasimme Ikeaan hakemaan kotiin muutamia juttuja ja vitsit, kuinka ihastuinkaan tämän vuotiseen joulutuotevalikoimaan. Aivan ihania metallivärisiä koristeita, kauniita lahjapakkauksia ja herkullisen tuoksuisia tuoksukynttilöitä, joita tulikin hamstrattua kotiin.


Zarasta tällä viikolla löytynyt uusi muhkea pipokin pääsi viikonloppuna käyttöön. Rakastan tuota harmaan sävyä ja noita juuri sopivasti kimaltavia koristekiviä. Toivottavasti teillä on ollut mitä mahtavin viikonloppu ja palataas taas pian!


Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssaInstagramissa ja Pinterestissä
SHARE:

24/10/2017

MESSUVIIKONLOPUN FIILIKSIÄ / osa 1


Huh, miten huikea messuviikonloppu takana! Kävikö teistä moni Messukeskuksessa I love me -messuilla? Itse olin paikan päällä torstain muotinäytöskenraalissa ja pe -su joka päivä, joten oli kyllä ihan superhektinen viikonloppu. Sen huomasi eilen, kun käytin koko päivän kotona siivoillen, kotoillen ja messuvilskeestä toipuen. Äänikin oli jalkojen ohella messujen aikana aikamoisella koetuksella, kun tykkään puhua paljon ja jään helposti suustani kiinni, haha :)  Tämänvuotinen messukokemus oli joka tapauksessa yksi oman I love me -messuhistoriani parhaista ja olen todella kiitollinen Messukeskukselle, kun sain toimia yhtenä messujen virallisista yhteistyöbloggaajista! Messuilla pääsin moikkaamaan uusia ja vanhoja tuttavuuksia, tutustumaan uusiin brändeihin ja tuotteisiin, ihastelemaan kauniita messuosastoja, nauttimaan upeasta muotinäytöksestä, herkuttelemaan messumaistiaisilla ja fiilistelemään aina yhtä maagista messutunnelmaa, joka tempaa mukaansa joka kerta. 

Tänään ajattelin tehdä nopean läpileikkauksen messujen parhaisiin paloihin niiden osastojen osalta, joihin ehdin perjantaina tutustumaan tiiviimmin. Myöhemmin tällä viikolla on tulossa vielä fiilistelyä lauantain ja sunnuntain messuannista, joten pysykäähän kuulolla!


AVON lanseerasi messujen aikana uudet nestemäiset Mark. Liquid Lip Lacquer -huulipunansa, joista löytyy ihania matta- ja kiiltosävyjä. Sain kotiin testattavaksi kaikki 20 sävyä, joista tulossa varmasti tarkempaa juttua myöhemmin. Itse ihastuin erityisesti etenkin kirkkaanpunaiseen Head Turner -mattasävyyn, TKO-nimiseen marjaiseen sävyyn sekä herkullisen kiiltävään viileän pinkkiin IT Girliin. AVONin osastolla riitti kuhinaa, sillä heillä oli osastolla maksuton huulimeikki- ja kynsibaari, jonne oli koko ajan jonoa.


Sportti- ja vapaa-ajan vaatteita valmistavan kotimaisen Biancaneven osasto oli yksi messujen ehdottomia lemppareitani! Biancaneven treenivaatteisiin ihastuneena voin todeta, että heillä on kaikista testaamistani treenivaatemerkeistä selkeästi harkituimmat ja vartaloa imartelevimmat leikkaukset. Minulla on tällä hetkellä koti- ja treenivaatekäytössä merkin ihanat, kiiltäväpintaiset legginsit, Swarovski-kristallein koristeltu college ja treenitakki, joka on ihan mielettömän kaunis! Biancanevellä oli messujen aikana osastollaan mieletön messutarjous, jossa kaikista tuotteista sain -20 %:n alennuksen - myös jo erikoishinnoitelluista mallikappaleista. Jos missasit tämän messuilla, niin Biancaneven nettikaupasta saat tämän kuun loppuun saakka (31.10.2017) koodilla ILOVEME - 20 %:n alennuksen, joka kannattaa ehdottomasti hyödyntää!


Kotimainen Globe Hope myy kierrätysmateriaaleista valmistettuja kekseliäitä vaatteita, laukkuja ja muita asusteita. Merkin tuotteissa on yleensä aina jokin juju ja itse ihastuin Globe Hopen osastolla erityisesti messujen muotinäytöksessäkin nähtyyn armeijanvihreään, tuulenpitävään bomber-takkiin sekä auton turvavöistä valmistettuun upeaan, täydellisesti läppärille sopivaan olkalaukkuun! Ihailin ständillä myös merkin hauskasti farkkukankaasta valmistettua weekend bagia sekä suloisia käyntikorttikoteita ja pikkupussukoita. Kannattaa käydä kurkkaamassa Globe Hopen valikoima merkin omassa myymälässä, joka löytyy hotelli Marskin vierestä Mannerheimintieltä.


SENS Europen osastolla pääsin tutustumaan messuilla lanseerattuun uuteen Balayage-shampooseen ja -hoitoaineeseen, jotka on suunnitellut ihana Amanda Lehtinen. Värikäsitellyille hiuksille suunnitellut tuotteet sopivat päivittäiseen käyttöön ja sekä shampoo että hoitoaine tuovat hiuksiin upean kiillon - kiitos testiin saamistani tuotteista! Amandan kanssa juttelimme pitkään hiuksista ja kyselin häneltä vinkkejä myös pidennyshiusten hoitoon, joita välillä käytän juhlakampauksiin tuomaan tukkaan lisää volyymia. SENS Europen kanssa samalla osatolla edusti myös yhdysvaltalainen Pravana, joilla oli huikeassa messutarjouksessa täällä aiemmin hehkuttamani The PERFECT Blonde -hopeashampoo ja saman sarjan hoitoaine. Näitä suosittelen ehdottomasti testaamaan, jos sinulla on vaaleat tai vaalennetut hiukset, joiden sävyn haluat pitää kauniin viileänä ja kiiltävänä.


NHS Nordic Health Systemsin ständillä hyödynsin heidän huikean messutarjouksensa, jolla kaikki NHS:n edustamat merkit olivat saatavilla - 40 % normaalia edullimpaan hintaan. Olen viimeisen vuoden kuluessa rakastunut erityisesti saksalaisen luonnonkosmetiikkamerkki Laveran herkullisen sävyisiin huulikiiltoihin, joista messuilla ostoskoriin päätyi sävy Delicious Peach. Ostin myös Laveran ihanan hoitavan huulipunan Dainty Rose -sävyisenä. Ruusun-, malvan- ja limenkukkauutteita sekä korkealaatuisia luonnon pigmenttejä sisältävä huulipuna antaa huulille intensiivisen sävyn samalla hoitaen. Laveran valikoimasta löytyvät myös lempimeikkivoiteeni, joista toinen on vaahtomainen Natural Mousse Make-Up ja toinen BB-voiteen tyyliin iholle kevyesti liukuva Nude Effect Make-Up Fluid. Jälkimmäisestä minulla on käytössä Ivory Nude -sävy, joka sulautuu omaan vaaleaan ihonväriini täydellisesti.

Laveran lisäksi NHS:n ständillä pääsi tutustumaan ja shoppailemaan myös Nurmen ihania tuotteita. Sain kotitestiin Nurmen uuden Organic Rich Shea and Almond Cream -vartalovoiteen, joka sisältää nimensä mukaisesti mantelia ja ihoa syvältä kosteuttavaa sheavoita.


Mirazin osastoa odotin jo ennen messuja innolla, sillä halusin päästä tutustumaan kovasti kehuja niittäneeseen Eco by Sonya -merkkiin, jonka kotitestiin saamani itseruskettava Face Tan Water -kasvovesi osoittautui huikean hyväksi tuotteeksi! Käytän sitä normaalin kasvoveden tapaan iltaisin ennen nukkumaanmenoa ja aamulla kasvoilla on kevyt, luonnollisen näköinen päivetys. Eco by Sonya -sarjasta löytyy myös asteittain päivettävä Winter Skin -kosteusvoide sekä Cacao Firming Mousse -niminen itseruskettava mousse. Australialainen Zuii Organic esitteli messuilla Flora Lip and Cheek Crèmen, joka on täyteläisen voidemainen poskipuna ja huulipuna samassa pakkauksessa. Kirkkaat ja runsaspigmenttiset sävyt levittyvät pehmeästi poskipäitä korostamaan ja niillä voi luoda helposti myös huuli- ja silmämeikin. Itse olen tykännyt kovasti testissäni parhaillaan olevasta sävystä Helene, joka on lämpimän persikkainen, ihosävyä imarteleva puna.

Mirazin ständillä oli mukana myös viron vanhin luonnonkosmetiikkamerkki JOIK, jolla oli messujen aikana myynnissä huikean ihana luonnonkosmetiikkaa sisältävä joulukalenteri. JOIKin tuotevalikoimasta löytyy niin vartalon, kasvojen kuin hiustenkin hoitotuotteita, joihin kannattaa ehdottomasti tutustua!


MyOlssonin ihanalla osastolla pääsin tapaamaan merkin suunnittelijana toimivaa Mallu Olssonia, jolla oli päällään upea, Suomi 100-juhlavuoden kunniaksi suunniteltu joutsenmekko. Sovittelin ständillä tyylikkäitä, arki- ja juhlakäyttöön sopivia merkin mekkoja, joista päädyin valitsemaan itselleni juuri tuon samaisen joutsenmekon. Mekko istuu upeasti ja sen siniset värisävyt miellyttävät silmääni kovasti! Vinkkinä mainittakoon, että merkin Turun myymälän lisäksi löydät joutsenmekon myös MyOlssonin nettikaupasta. Mekosta on tullut minulle kyselyitä, joten mainittakoon tähän vielä, että itselläni on siitä käytössä koko 34.


Kotimaisen Rosafoxin osastolla pääsi ihastelemaan messujen muotinäytöksessäkin näkyneitä upeita villasilkkihuiveja, joissa on huivin sävyyn sopiva turkisreunus. Nämä sopivat täydellisesti juhliin, mutta myös toimistolle esimerkiksi valkoisen kauluspaidan kaveriksi. Ständillä oli superlaaja valikoima myöskin erilaisia turkiskauluksia kaikissa sateenkaaren sävyissä, joten omaan lempiväriin ja ihonsävyyn sopivan asusteen valinta oli helppoa! Itse ihastuin syklaamin ja pinkin sävyiseen kaulukseen, joka sopii kivasti tummansinisen takin kaveriksi. Rosafoxilla on valikoimassa myös trendikkäitä pom pom -turkistupsuja, jotka voi sävyttää sopivaksi vaikkapa käsilaukun väriin. 




Biozellin osastolla pääsin kurkkaamaan, miltä uudistunut Color Mask -pakkaus näyttää - ehdottoman tyylikäs uudistus - sekä tutustumaan paremmin merkin hiustenhoitotuotteisiin. Biozellin muotoilutuotteet ovat minulla säännöllisessä käytössä ja nyt sain kotiin testattavaksi muun muassa merkin kehutun Deep Cleansing Shampoo -syväpuhdistavan shampoon sekä Professional Fiber Wax -kuivuvahan, josta povaan hyvää apuria sinnikkäiden pikkuhiusten taltuttamiseen. Biozellin osastolla riitti koko messujen ajan kovasti vilskettä, kun ammattilaiset loihtivat messuvieraille ihania pikakampauksia.



Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssaInstagramissa ja Pinterestissä
SHARE:
Blogger Template Created by pipdig