14/11/2019

BIRTHDAY BOY 3 YEARS


Mahtavaa marraskuun puoliväliä! Meidän perheen marraskuu on ollut tähän saakka juhlahumua täynnä: viime viikolla poikamme täytti maagiset 3 vuotta ja samaisen viikon sunnuntaita juhlistettiin Isänpäivää. Marraskuun ensimmäisenä lauantaina juhlimme minileijonamme 3-vuotissynttäreitä jo ennakkoon sukulaisten ja ystävien parissa ja on ihan uskomatonta, miten nopeasti aika kuluu! Muistan edelleen hyvin minimme ihka ensimmäiset synttärit, joista kirjoittelin täällä ja 2-vuotissyntymäpäivät, joista löytyy juttua täältä

Aiempien vuosien tapaan meillä oli tälläkin kertaa teemavärinä kulta, joka on aina tyylikäs ja miellyttää päivänsankarin mammankin silmää. Kullanhohtoisia folioilmapalloja ja kattaustarvikkeita on helppo löytää ja itse vierastan räikeän monivärisiä juhlatilpehöörejä. Ihastuin tänä vuonna juhlatarvikkeita hankkiessani erityisen paljon suloiseen Happy Birthday -kakkukoristeeseen, joka kruunasi Frangipani Bakerylta tilaamamme sitruunaisen juhlakakun. Samasta tutusta leipomosta tilasimme myös 20 hengen lohivoileipäkakun, joka keräsi kovasti kehuja. Tänä vuonna halusimme päästä helpolla tarjoilujen osalta ja päätös tilata kakut valmiina oli kertakaikkisen oikea, josta kiittelimme itseämme juhlapäivän aamuna. Arkemme on tällä hetkellä nimittäin sen verran hektistä, että kaikki pienetkin helpotukset otetaan innosta kiljuen vastaan. Olen myös vakavasti harkinnut, että palkkaisimme meille siivoojan ensi vuoden puolella, sillä puhdas koti on parasta luksusta ja oma aika ei aina meinaa riittää kodin siivoushommiin, vaikka nykyisin voin käsi sydämellä sanoa siivouksesta oikeasti pitäväni ja välillä jopa nauttivani.


Ihanat kulta-valkoiset teemailtapallot päädyin tilaamaan yhteistyössä Ilmapallokauppa.fin kautta. Ilmapallokauppa.fi on verkkokauppa, josta löytyy mielettömän laaja koristeilmapallovalikoima. Jos juhlajärjestelyissä haluaa päästä helpolla, kannattaa tilata ilmapallot valmiiksi täytettyinä. Ja jos teemavärit ovat tarkkaan mietitty, löytyy verkkokaupasta muun muassa valmiita, näyttäviä ilmapallosomistusnippuja, joihin voi itse määrittää haluamansa värit värivalikoimasta. Päädyin tilaamaan meille juhlapöytään tyylikkään pienen pöytänipun ja lattialle hieman teemaväreihin sopivan lattianipun. Meillä on ollut perinteenä, että päivänsankarilla on jokaisena syntymäpäivänään ollut kultainen numerofoliopallo eikä tämänkään vuosi ollut poikkeus. Tilasin tämän nro 3 -foliopallon, joka oli meidän minin ehdoton lempparipallo kaikista juhlasomisteista.

Millainen meidän 3-vuotias sitten nykyisin on? En ole tänne kirjoitellut hetkeen lapsikuulumisia, mutta nyt haluasin nostaa muutaman ihanan, Jonatania kuvaavan jutun esille.

Meidän 3-vuotias:

  • rakastaa lentokoneita yli kaiken
  • osaa tunnistaa eri automerkit ja on ylipäänsä kiinnostunut erilaisista logoista (keneltäköhän tämä on periytynyt, hmm..)
  • tykkää kirjoista ja "lukee" paljon. Pitää myös siitä, että hänelle luetaan pitkiä satuja
  • räppää makaroniräppiä vanhempien iloksi
  • rakastaa Voice of Finlandia. Fiilistelemme jo, että pääsemme katsomaan yhdessä ensi vuoden alussa alkavaa uutta kautta
  • ilmoittaa lempivärikseen mustan ja vihreän 
  • aikoo talvella pelata jääkiekkoa
  • rakastaa Mikki Hiirtä ja synttärilahjaksi saatu Mikki-paita on uusi suosikki

SHARE:

04/12/2017

NÄIN TEET SÄIHKYVÄN JUHLAMEIKIN HELPOSTI


Mahtavaa maanantaita! Se on kuulkaas nyt Suomi100-viikko polkaistu käyntiin ja sen kunniaksi ajattelin tänään jakaa omat vinkkini superhelpon, mutta näyttävän juhlameikin tekoon! Tämä look sopii erinomaisesti keskiviikkona vietettävän itsenäisyyspäivän juhlahumuun, pikkujouluihin tai tuleviin uudenvuoden pippaloihin. Tässä meikissä pääpaino on kuultavassa ja kauniisti hohtavassa ihossa ja säihkyvissä silmissä, joita täydentää tumma huulimeikki. 

Tämän meikkilookin tärkein tuote on Anastasia Beverly Hillsin upea Glow Kit, joka on metallisenhohtoisia, koostumukseltaan puuterisia highlighter-sävyjä sisältävä monitoimipaletti. Käytin tässä lookissa paletin sävyjä sekä silmämeikkiin että ihon korostamiseen ja kokonaisuudesta tuli mielestäni todella kaunis. Paletissa on kuusi sävyä, joista viisi on metallisia pronssiin ja kultaan taittuvia ja yksi kylmempi, hopeaan taittuva Snow-niminen sävy. Omat suosikkisävyni ovat juuri tuon Snown lisäksi viileän kultainen White Sand sekä pronssinen Amber Gold, joka korostaa kauniisti silmieni sävyä. Näitä kolmea sävyä käytin myös tämän meikin luomiseen.


Aloitin meikin työstämisen kasvovoiteen ja silmänympärysvoiteen levityksen jälkeen. Meikin onnistumisen kannalta on tärkeää, että iho on hyvin kosteutettu ja jo edellisenä päivänä iholle kannattaa levittää kosteuttava naamio, jos teet juhlameikin tärkeää iltaa varten. Kosteusvoiteen imeydyttyä levitin kasvoille Laveran Natural Mousse Make-Up -meikkivoiteen, jonka jälkeen peitin ihon pienet virheet Viva la Divan peitepaletilla. Seuraavaksi puuteroin kasvot kevyesti Laveran värittömällä irtopuuterilla ja pohjustin luomet luomenpohjustusvoiteella.  Seuraavaksi halusin taikoa kasvoille tervettä raikkautta, johon paras apuri on tunnetusti hyvä poskipuna. Hiljattain käyttöön ottamani Anastasia Beverly Hillsin Blush Trio -poskipunapaletti on osoittautunut laadultaan erinomaiseksi ja kestää iholla moitteettomana koko päivän. Siispä täydellinen tuote myös juhlameikkiin, jolta vaaditaan extrakestävyyttä! Tässä meikissä käytin poskipäille sekoitellen kirkkaanpinkkiä Pageant-sävyä sekä hieman tummempaa Kash-nimistä sävyä.


Ihastuin jo aiemmin syksyllä testiin saamaani Anastasian nestemäiseen Liquid Glow -highlighteriin, joka on ollut sen jälkeen päivittäisessä käytössä! Töpöttelin sitä tässä meikissä sormilla poskipäiden korkeimpaan kohtaan, silmien sisänurkkaan, nenänvarrelle sekä amorinkaaren yläpuolelle. Välillä käytän sitä myös luomivärin korvaajana luomilla ja se antaa välittömästi kirkkaamman ja valoisamman ilmeen kasvoille! Tässä meikissä lisäsin Liquid Glown hieman kuivuttua sen päälle vielä siveltimellä kevyesti töpöttäen Snow-hohdepuuteria poskipäiden korkeimpaan kohtaan, silmien sisänurkkiin sekä kulmakarvojen alle kirkastamaan ja nostamaan katsetta. Liquid Glowta löytyy useammassa eri sävyssä, ja tässä meikissä käytin helmenhohtoista, hieman vaaleanpunertavaa sävyä Oyster.

Kun kasvot oli saatu valaistua kauniisti highlighterilla, töpötin poskiin, otsalle, nenänvarteen ja leukaan Alima Puren mineraaliaurinkopuuteria. Sen jälkeen sipaisin aurinkopuuterin päälle hieman Glow Kitin sävyä Amber Gold syventämään pronssista hehkua iholla. 


Kasvojen muotoilun jälkeen oli aika hypätä kulmien kimppuun! Anastasian yksi suosituimmista tuotteista kautta aikain on pigmentiltään huippulaatuinen Dipbrow Pomade -kulmaväri. Omiin kylmänvaaleisiin hiuksiini ja ihoni väriin sopii parhaiten Taupe-sävy, joka on täydellisen viileä harmaanruskea. Korostin sillä omien melko vaaleiden kulmieni sävyä käyden kulmat ohuen, kulmaväriin dipatun siveltimen kanssa läpi. Tämän kulmavärin yksi parhaita ominaisuuksia on se, että väri kuivaa todella nopeasti ja sitä on helppo lisätä tarvittaessa ilman pelkoa, että lopputuloksesta tulee liian kovan tai tunkkaisen näköinen. Väri pysyy kulmissa siistinä koko päivän ja kestää hyvin myös räntä- ja sadekelit.

Kulmien korostamisen jälkeen oli silmämeikin vuoro. Levitin luomenpohjustusaineella pohjustetuille ja puuteroiduille ylä- ja luomilleni ensin Anastasian Glow Kitin pronssista sävyä Amber Gold häivyttäen sitä kevyesti kohti luomen sisänurkkaa. Luomivakoon ja yläluomelle lisäsin vielä kevyesti kullanhohtoista White Sand -sävyä. Rajasin lopuksi silmät vahamaisella ruskealla silmänrajauskynällä, jonka jälkeen viimeistelin yläluomen rajauksen mustalla eyelinerilla. Taivutin ripset ja lisäsin yläripsiin useamman kerroksen mustaa ripsiväriä. Alaripsiin töpötin vain kevyesti ripsiväriä, jotta ilme pysyisi raikkaana.  

Kullan- ja pronssinhohtoisena säihkyvän silmämeikin pariksi valitsin rohkean tumman huulipunan. Juuri nyt huulilla nähdään paljon tummia burgundinpunaisia ja lähes mustia syvänpunaisen sävyjä ja mielestäni astetta tummempi punasävy sopii erinomaisesti juhlameikkiin. Kuvissa näkyvä punani on Avonin kiiltävä huulilakka sävyssä Pouty.


Tähän loppuun listasin vielä selkeyden vuoksi kaikki kuvien meikissä käyttämäni tuotteet:

Pohja:
Lavera Natural Mousse Make-Up -meikkivoide, sävy Honey 03
Viva la Diva 3 in One -peitepaletti
Lavera Fine Loose Mineral Powder -irtopuuteri

Kasvojen muotoilu:
Anastasia Beverly Hills Glow Kit (sävy Amber Gold & Snow)
Anastasia Beverly Hills Liquid Glow, sävy Oyster
Anastasia Beverly Hills Blush Trio, sävy Pool Party
Alima Pure Bronzer, sävy Maracaibo

Kulmat & silmät:
Anastasia Beverly Hills Dipbrow Pomade, sävy Taupe
Anastasia Beverly Hills Glow Kit (sävy Amber Gold, White Sand & Snow)
Essence Rock 'n' Doll XXXL Volyme -ripsiväri
Miss Beauty London Eye Pencil, sävy Brown 02
Miss Beauty London Eye Primer -luomivärinpohjustaja

Huulet:
Avon Mark. Liquid Lip Lacquer Shine, sävy Pouty


P.S. Ehdittekö käydä tänään aamusta kurkkaamassa Lidlissa uusinta Heidi Klum x Lidl #LETSCELEBRATE-mallistoa? Siellä näkyi ihania paljettitoppeja ja -mekkoja, jotka sopivat tähän meikkiin ja itsenäisyyspäivän juhlintaan täydellisesti! Itse suuntasin tuttuun Lidliin jo aamusta ja sain napattua haluamani jutut, joista on tulossa myöhemmin juttua tänne. Nyt mitä parhainta alkanutta viikkoa! 


* osa tuotteista saatu blogin kautta

Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssaInstagramissa ja Pinterestissä
SHARE:

16/11/2017

JOULUN ODOTUSTA


Joulu lähestyy kovaa vauhtia ja itse olen aloittanut joulufiilistelyn ja joulukaudesta nauttimisen jo näin hyvissä ajoin. On ihana huomata kaupungilla liikkuessa, kuinka kauniisti valoköynnökset hohtavat ja siellä täällä näkyy mitä kauniimpia jouluisia näyteikkunoita, kukka-asetelmia ja joulukuusia. Listasin tähän alle muutamia juttuja, jotka liittyvät vahvasti omaan joulun odotukseeni:


Punainen väri huulilla 
Punainen väri kuuluu joulukauteen ja on ihanan piristävä pimeinä marraskuun iltoina. Olen ottanut punaisen huulipunan myös arkikäyttöön, sillä se raikastaa koko ilmeen hetkessä ja tekee tavallisesta farkut ja neule -asusta heti astetta mielenkiintoisemman. Tällä hetkellä olen erityisen ihastunut Avonin huulilla superhyvin pysyviin mattahuulipuniin sekä Miss Beauty Londonin paloautonpunaiseen Matte Liquid -punaan, klassiseen syvänpunaiseen huulipunaan sekä merkin huippuhyvään, koostumukseltaan miellyttävän vahamaiseen Lip Pencil -kynään.


Hyvän kirjan lukeminen
Marras-joulukuussa rakastan hyggeillä kotona ja käpertyä sohvalle hyvän kirjan ja teekupin pariin. Tällä hetkellä minulle on lukulistalla ruotsalaisen Emelie Scheppin Valkoiset jäljet -uutuuskirja, josta olen lukenut ennakkoon paljon hyvää! Rakastan dekkareita ja rikoskirjoja yli kaiken ja suosikkeja ovat Camilla Läckbergin, Lars Keplerin ja Jo Nesbon jännärit.


Fazerin piparisuklaa
Fazerin piparkakunmakuinen joulusuklaa on ihan parasta ja ensimmäinen levy sitä on jo tuhottu. Vai oliko se kaksi...Joka tapauksessa tätä on pakko saada joka vuosi heti, kun se saapuu kauppoihin myyntiin!

♥ Tupsupipot
Rakastan tupsupipoja! Mielellään useammassa eri värissä, jotta erisävyisiin takkeihin voi valita takin sävyyn sointuvan. Niitä on ehtinyt kertyä jo vuosien saatossa hyvä kokoelma, mutta mikä siinä onkaan, että joka vuosi talvikausi on yhtä kiva aloittaa uuden pipon hankinnalla? Tämä JAM:in villa-kashmirpipo on aivan ihana päässä ja koristeltu Swarovski-kritalleilla. Tämän talven ehdoton suosikkipiponi 


Tuoksukynttilöiden polttaminen
Kynttilät tuovat kotiin hetkessä rennon joulutunnelman. Poltan kynttilöitä päivittäin olohuoneessa ja kaunis tuoksukynttilä kylppärissä on ihanaa arjen luksusta! Omat suosikkini ovat H&M:n tuoksukynttilät sekä Ikeasta hetki sitten bongaamani, merellisen raikkaalle tuoksuvat Vinter 2017 -kynttilät. Niitä täytyy käydä hamstraamassa lisää pian!



♥ Glögin juominen
Täällä on glökausi korkattu käytiin kunnolla ja tänäkin vuonna suosikkejani ovat sokerittomat glögit, joita löytyy Marlilta ja Valiolta. Maustan niitä lisäksi itse kanelilla ja neilikalla, jotta mausta tulee makuuni tarpeeksi mausteinen. Terästeeksi sopii ihanasti esimerkiksi mustaherukka- tai kirsikkalikööri ja Belvedere-vodka tai punaviini. Tänä vuonna olen innostunut juomaan myös alkoholitonta, vaaleaa glögiä, jonka reseptin olen kehitellyt itse. Se on tulossa tänne blogiin pian!

♥ Pikkujoulut
Rakastan pikkujoulujen tunnelmaa ja odotan jo innolla ensi kuuta, jolloin pääsen juhlimaan rakkaalla tyttöporukalla perinteisiä pikkujoulujamme! Olemme tunteneet toisemme lähes 20 vuotta ja meillä on perinne, että joka vuosi kokoonnumme jonkun luokse etkoilemaan ja siirrymme siitä sitten Helsingin keskustaan illalliselle tai baariin/yökerhoon jatkamaan iltaa. Love you girls!


Kauden säihkyvä meikki- ja juhlamuoti
Paljetit, sametti ja kimaltavat materiaalit luovat juhlatunnelmaa ja ovat tämän sesongin suosikkeja juhlapukeutumisessa! Näyttävään juhla-asuun sopii säihkyvä meikki, joka syntyy mielestäni helpoiten erilaisilla hohde- ja kimalletuotteilla. Luomille, poskipäille ja amorinkaaren ylle levitettävä nestemäinen highligheter valaisee kasvot hetkessä! Juhlameikkiin saa nestemäisellä highlighterilla myös juuri sopivasti hienostunutta säihkettä ja suosittelen siihen Anastasia Beverly Hillsin Liquid Glowta. Myös sarjan upea, lämpimiä pronssisen hohtoisia sävyjä sisältävä Glow Kit soveltuu erinomaisesti käytettäväksi niin vartalolla kuin kasvoillakin kauniisti hohtavan pikkujoulumeikin tekoon.

♥ Stockan jouluikkuna
Tämänvuotinen Stockmannin keskustan tavaratalon jouluikkuna on mielestäni erityisen onnistunut! Ikkunassa on upea talvimaisema, joka vaihtuu välillä kesäksi. Ihana yksityiskohta on lampi, joka jäätyy ja sulaa vuorotellen. Tätä ikkunaa olemme käyneet pikkumiehen kanssa ihastelemassa jo monta kertaa ja jos et ole sitä vielä nähnyt, niin kannattaa heti suunnata Stockalle!


♥ Gingerbread Latte
Nautin joulun ensimmäisen Gingerbread Latten alkuviikosta, kun poikkesimme miehen kanssa Akateemisen Kirjakaupan Starbucksille. Tämä on vaan niin sairaan hyvää! Lahjavinkkinä pikkujoulurinetoja silmällä pitäen muuten, että Starbucksilla oli aivan ihastuttavia joulumukeja myynnissä.

♥ Jouluvalot
Aleksanterinkadun jouluvalot ovat jokavuotinen perinne, joka tuo joulun kaupunkiin! Tänä vuonna valot sytytetään 26. marraskuuta ja avajaisissa jouluvaloin koristeltu Aleksanterinkatu julistetaan avatuksi seremonioiden siivittämänä. Tänne on ehdottomasti päästävä.


Tunturijouluun valmistautuminen
Viimeisimpänä, muttei suinkaan vähäisimpänä juttuna joulun odotuksessa on meillä tänä vuonna tunturijoulun fiilistely. Suuntaamme nimittäin joulun viettoon Kuusamoon Rukalle ja odotan reissua jo todella malttamattomasti! Joulu on pienelle pojallemme toinen ja on ihana, että hän pääsee lumisten tunturien keskelle pulkkamäkeen ja tapaamaan joulupukkia ♥  Edellisestä Rukan reissustani, josta kirjoittelin täällä ja täällä onkin vierähtänyt jo aikaa, ja nyt on ihana päästä laskettelemaan ja nauttimaan rauhallisesta joulutunnelmasta.


SHARE:

15/07/2016

GLUTEENITON POLTTARIBRUNSSI


Hei tyypit! Tällä kertaa ajattelin jakaa kanssanne muutamia ihania reseptejä gluteenittomalta herkkubrunssilta, jonka toteutin heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna kotonamme. Silloin vietimme nimittäin pikkusiskoni polttareita ja aamu alkoi leppoista herkkujen parissa, kun kokoonnuimme kaikki meille nauttimaan brunssipöydän antimista. Aika hauska sattuma, että omia polttareitani vietettiin täsmälleen samaisena viikonloppulauantaina tasan vuosi sitten. Silloinkin sää helli meitä ja saimme nauttia aurinkoisesta ja kivasta päivästä - good memories!

Olin suunnitellut siskoni polttaripäivän brunssimenun yhdessä kaasojen kanssa täysin gluteenittomaksi ja lähes kokonaan maidottomaksi kaikkien polttareihin osallistuneiden ruokavaliorajoitukset huomioiden. Gluteenittoman ja vähän maitotuotteita sisältävän menun suunnittelu oli mielestäni yllättävän helppoa. Ehkä asiaan vaikuttaa paljon se, että olen itse työn puolesta ruuan kanssa tekemisissä päivittäin ja gluteeniton ruokavalio on tietysti muutenkin ollut hyvin pinnalla viime aikoina.

Mitä kaikkea brunssipöytään sitten katettiin? Kesäisesti tietysti tuoreita mansikoita, kirsikoita, aprikooseja ja viinirypäleitä, gluteenittomia karjalanpiirakoita ja itsetehtyä munavoita, raikasta vihersalaattia, itsetehtyä marokkolaista kaura-cous-cous-salaattia, savujuustoa ja kylmäsavuhärkää, Myllärin gluteenitonta Tropical mysliä ja Marjaista muromysliä Alpron soijamantelijogurtin kera nautittavaksi sekä itsetehtyä feta-pinaattipiirakkaa. Koska meitä oli yli kymmenen osallistujaa, oli tärkeää mitoittaa brunssitarjoilut siten, että ruokaa olisi varmasti riittävästi kaikille. Ja nappiin meni - ruokaa jäi yli jokin verran, mutta esimerkiksi gluteenittomat karjalanpiirakat ja leipomani feta-pinaattipiirakka hävisivät parempiin suihin.

Juomavalinnoissa päädyimme Alkoon uutuutena hiljattain saapuneeseen italialaiseen PerlApp Extra Dry Rosé -luomukuohuviiniin, joka maistui kuulemma ihanan raikkaalta, sitruksiselta ja hennon vadelmaiselta. Alkoholittomana vaihtoehtona oli Freixenetin Legero Rosado -kuohuviiniä, joka on oma kesän alkoholiton skumppasuosikkini. Ja kaikki kuohujuomat nautittiin tuoreiden mansikoiden kera tottakai! Lisäksi tarjolla oli luomuomenamehua, appelsiinimehua, vichyä, kahvia ja teetä.


MEHEVÄ FETA-PINAATTIPIIRAKKA

12 hengelle

1/2 dl perunajauhoja
2 dl Myllärin Gluteenitonta Kaurajauhoa
1,5 dl Myllärin Gluteenitonta Kauralesettä
60 g voita
25 g oliiviöljyä
1 dl vettä

Täyte:
150 g fetajuustoa
2 pss pakastepinaattia
1 iso sipuli
1 prk kevytkermaviiliä
1 kananmuna
150 g emmentaljuustoraastetta
mustapippuria

***
Voitele piirakkavuoka ja lämmitä uuni 225-asteiseksi. Sekoita pohjaan tulevat kuivat aineet keskenään ja nypi seos käsin pehmeän voin ja oliiviöljyn sekaan. Lisää sekaan vesi ja sekoita tasaiseksi. Taputtele taikina vuokaan, öljytyin käsin tämä onnistuu helposti. Pistele piirakkapohjaan reikiä haarukalla ja esipaista noin 10 minuuttia.

Ota pinaattipussit sulamaan huoneenlämpöön jo ennen pohjan tekoa. Hienonna pinaatti haarukalla hienoksi kulhossa, kaada sekaan kermaviili ja kanamuna ja sekoita hyvin. Mausta seos ripauksella mustapippuria. Pilko sipuli kuutioiksi ja leikkaa feta sopivan kokosiksi paloiksi. Lisää feta, sipuli ja kermaviiliseos esipaistetulle piirakkapohjalle ja ripottele lopuksi päälle emmentaljuustoa. Paista piirakkaa noin 25 minuutin ajan, kunnes juusto on paistunut pinnalta kullankeltaiseksi.



MAROKKOLAINEN KAURACOUS-COUS -SALAATTI

12 hengelle

8 dl vettä
1/2 pussia Myllärin Gluteenitonta Kaurarouhetta
aurinkokuivattuja tomaatteja
kirsikkatomaatteja
sitruunamehua
balsamiviinietikkaa
suolaa
tuoretta minttua
(+ kurkkua, oliiveja ja tuoretta chiliä oman maun mukaan)

***

Kuumenna kattilassa vesi kiehuvaksi ja lisää sekaan kaurarouhe. Keitä rouhetta noin 20 -25 minuutin ajan, kunnes se tuntuu sopivan pehmeältä - ei kuitenkaan liian kypsältä. Valuta kaurarouhe tiheän siivilän läpi ja huuhdo kylmällä vedellä. Tämä tekee koostumuksesta irrallisen rakeisen. Kaada rouhe tarjoiluastiaan ja pilko sekaan aurinkokuivatut tomaatit ja kirsikkatomaatit. Lisää halutessasi sekaan vielä kurkku, oliivit ja tuore chili paloiksi pilkottuina. Sekoita joukkoon loraus balsamiviinietikkaa, ja sitruunamehua ja ripaus suolaa . Revi tuore minttu käsin hienoksi ja lisää se lopuksi salaatin sekaan ottimilla kevyesti nostellen. 


Näitä ohjeita suosittelen lämpimästi kokeilemaan, sillä brunssipöydän antimet tekivät todella hyvin kauppansa. Ihanaa ja aurinkoista viikonloppua teille!

SHARE:
Blogger Template Created by pipdig