21/07/2016

INSTA LATELY


1. / Choker-kaulakorut tuovat vahvasti mieleen 90-luvun ja varhaisteiniaikani. Aluksi en tälle trendille lämmennyt, mutta nyt olen tullut toisiin aatoksiin. Etenkin musta, nahkainen choker toimii tosi kivasti melkein minkä tahansa asukokonaisuuden kanssa. Erityisen kivalta choker-korut näyttävät mielestäni off shoulder -yläosien kanssa.

2. / Nämä ilmapallojen kanssa napsitut, Bio-Oilin kampanjaan liittyvät kuvat saavat minut hyvälle tuulelle. Näistä jää kivat muistot arkistoon myös tulevalle pienokaisellemme ja tarkoitus olisi vielä kesän aikana ottaa minulle ja miehelleni tästä odotusajasta muistoksi tyylikkäät baby bump -kuvat Demi Mooren ikonisten Vanity Fair -kuvien inspiroimana.


3. / Tänä kesänä olen inspiroitunut kokeilemaan makuja, jotka eivät aiemmin ole olleet suosikkejani. Esimerkiksi valkosipuli, joka oli aiemmin suuri inhokkini, maistuu minulle nyt koko ajan kasvassa määrin. Myös happamanmakeat kastikkeet, kuten jättikatkarapuja kesätapaksissa maustava chilikastike toimii enemmän kuin hyvin!

4. / Fiilistelin taannoin blogissa Moët & Chandonin järjestämän upean kesäpäivän tunnelmia. Vaikka en itse samppanjaa voikaan tällä hetkellä nauttia, on kesän aikana tullut maisteltua ihania alkoholittomia kuohuviinejä, oluita ja siidereitä. Niilläkin pääsee hyvin juhlafiilikseen - asennehan ratkaisee!


5. / Balmainin Moisturizing Shampoo yhdessä saman sarjan kosteuttavan hoitoaineen kanssa on ollut Paul Mitchellin Forever Blonde Shampoon rinnalla suosikkini jo pidemmän aikaa! Plussaa myös tyylikkäistä ja kätevistä pumppupulloista, jotka sopivat kylpyhuoneen sisustukseen täydellisesti.

6. / Koska kesä on häiden kulta-aikaa, halusin vinkata niksit itsetehtyjen kukka-asetelmien ja avustajien kimppujen tekoon. On muuten ihana katsoa hääkuviamme näin jälkikäteen ja valokuvaajamme upeaan kädenjälkeen en voisi kyllä olla tyytyväisempi.


7. / Zignin suloiset leoespadrillokset ovat olleet lähes joka päivä käytössä sen jälkeen, kun ne Lindan blogista bongasin ja Zalandolta kotiutin. Nämä jalassa jaksaa tepastella kaunpungillakin koko päivän.

8. / Kesän luottotuoksukseni on kavunnut Roberto Cavallin puuterisen kukkainen Just Cavalli, jonka bongasin mukavaan alehintaan Kicksiltä heinäkuun alussa. Jämäkkä pullo kulkee kätevästi käsilaukussa mukana ja tuoksu kestää iholla todella hyvin koko päivän ajan.



* sisältää mainoslinkkejä


 Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssaInstagramissa ja Pinterestissä
SHARE:

01/12/2015

INSTA LATELY



1. Valoisaa joulukuun ensimmäistä päivää teille murut! Viime viikot on eletty täällä ruudun takana niin hektisiä hetkiä, että bloggaamiseen ei ole ollut energiaa, vaikka intoa riittäisi kyllä vaikka kuinka. Pahoittelut joka tapauksessa heikosta postaustahdista - lupaan petrata asiassa. Insta-tilille olen onneksi saanut päivitettyä muutamia juttuja. Niistä viimeisimpänä erityismaininnan ansaitsee joulun toivelistallani oleva Missoni Homen John-päiväpeitto, jota olen Anette Hagan blogista käynyt kurkkimassa monen monta kertaa. Tuo murretuin sävyin ja Missonille tyypillisin siksak-kuvion varustettu peitto on vaan niin kaunis ja antaisi makuuhuoneelle hetkessä uuden ilmeen! Ehkä rakas joulupukki kuulee toiveeni... :)

2. Viime viikkoina on tullut kukuttua heräillä yömyöhään ja huomaan sen kostautuvan (kaamos)väsymyksenä. Ehkä voin lohduttautua sillä, että ne silmäpussit ovat leikkisästi chanelit - omaa luomutuotantoa joka tapauksessa!

3. & 4. Furlan Metropolis on vilahtanut täällä blogissa aiemminkin ja laukku on päässyt ahkerasti ulkoilemaan myös tyttöjen pikkujouluissa. Olen ollut todella tyytyväinen laukun yllättävän tilavaan kokoon ja kauniisiin yksityiskohtiin. Tämä taitaa olla myös ensi kesän lempparilaukkuni!

5. Oma koti on aina ollut minulle tärkeä juttu. Panostan kodin viihtyvyyteen ja puhtauteen nykyisin vielä aiempaa enemmän ja seuraan sisutukseen liittyviä blogeja ja julkaisuja yhä kasvavassa määrin. Hyvän kirjan parissa vietetyt hetket torkkupeiton alla, kynttilänvalossa nautittu lasillinen hyvää viiniä, oma sauna lenkin jälkeen, illalliset ystävien kanssa ja rento kokkailu oman puolison kanssa - kaikki ihania juttuja, joita en vaihtaisi pois!

6. Muutama vuosi sitten mieheltäni joululahjaksi saamani Vuittonin Denim Shawl on ollut tänäkin syksynä ahkerassa käytössä. Tykkään kääriytyä jättihuiveihin ja neuleisiin heti ensimmäisten vähänkin viileämpien kelien saavuttua ja tämä huivi on paitsi kaunis, myös todella käytännöllinen Helsingin tuulisilla kaduilla viimaa vastaan taistellessani.



Blogiin on tulossa pian asupostausta viime viikonlopulta, joten maltattehan pysyä kuulolla!



Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssaInstagramissa ja Pinterestissä
SHARE:

01/07/2015

INSTA LATELY


Tervehdys ja oikein upeaa heinäkuista keskiviikkopäivää! Ja pahoittelut pitkäksi venyneestä blogitauosta. Hommaa on riittänyt sen verran mukavasti tässä touko-kesäkuuakselilla, että blogi on ollut pakko lykätä vähäisemmälle huomiolle. Mutta nyt ollaan jälleen back in business! Tällä kertaa on vuorossa muutamia viimeaikaisia juttuja instakuvien muodossa :)


1. Kotikylppärissä ihan omin kätösin väännettyä lopputulosta tulevasta hääkampauksesta ja -meikistä. Vaikka luotankin hääpäivänäni kauneusalan rautaisiin ammattilaisiin, oli kiva kokeilla ja suunnitella sitä lookia, jossa tahtoisin astella alttarille. Nyt mietintämyssyssä on vielä se, päädynkö rentoon puolinutturaan vai pitämään hiukset auki päältä kevyesti kohotettuina ja kiinnitettyinä. Meikistä tiedän jo sen verran, että silmiä haluan ehdottomasti korostaa kauniilla harmaan ja ruskean sävysillä, hieman hohtavillä luomiväreillä.

2. Viime perjantaina halusimme miehen kanssa vähän hemmoitella itseämme työviikon päätteeksi ja suuntasimme Brondaan drinkeille. Itse päädyin tequilapohjaiseen, kesäisen raikkaaseen versioon ja kuten kuvasta näkyy, drinkkien ulkonäössäkään ei ollut moittimista.

3. Tämän kuvan nappasin juhannustorstaina hotellimme ruhtinaallisen kokoisessa kylppärissä. Suuntasimme tänä vuonna Tahkovuorelle juhannuksen viettoon ja yövyimme yhden yön Kuopiossa ennen Tahkolle siirtymistä. Viileästä säästä huolimatta fiilis oli korkealla ja päälle pääsi ensimmäistä kertaa uusi pitsinen crop-toppini, josta tuli kerralla ehdoton kesälempparini!

4. Juhannusaattona sain treenailla kaikessa rauhassa hotellin tyhjällä salilla. Treenikenkien unohtaminen kotiin ei onneksi menoa haitannut, sillä hotellin tohvelit ajoivat asiansa :D

5. Tämän kuvan nappasin ollessani työmatkalla aurinkoisessa Piispanristissä. Jos liikutte tuolla suunnalla, suosittelen ehdottomasti vierailemaan kartanon upeassa miljöössä.

6. Viime vuonna hankittu vohvelirautamme on höyrynnyt tänäkin kesänä ja ai vitsi, kuinka hyviltä tuoreet vohvelit maistuvatkaan omalla parvekkeella aamukahvin kera!




Iloista päivää ja palataan taas!




SHARE:
Blogger Template Created by pipdig