18/09/2019

HELSINGIN PARAS BREKU PAULIGIN KULMASSA


Kävimme viikonloppuna koko perheen kanssa nauttimassa ihanasta yhteisestä aamupalahetkestä. Lauantaiaamu alkoi aikaisin, kun mini herätti meidät jo puoli kasin aikoihin ja päätimme ex tempore lähteä vähän paremmalle aamiaiselle Pauligin Kulmaan. Paikka sijaitsee Aleksilla kauppakeskus Kluuvin yhteydessä ja muistan kuinka Kulmaa hehkutettiin heti sen avajaishetkistä lähtien.

Pauligin Kulman "kulma" on tietysti hyvä kahvi, sillä kahvilassa tarjottavat Pauligin kahvit paahdetaan paikan päällä ja esimerkiksi aamiaissetteihin kuuluvaa suodatinkahvia on valittavana useampaa eri makua erilaisilla paahtoasteilla. Toinen peruskahviloista erottava tekijä on se, että kahvilassa voi nauttia Weekend Brekusta viikonloppuisin reilusti normaalia myöhempään: sekä launtaisin että sunnuntaisin 15 saakka. Siis aivan mahtavaa, sillä esimerkiksi hotelliaamiaisia tarjoillaan yleensä vain klo 11 saakka. Erityisesti viikonloppuna on kiva, kun aamupalalle ei ole kiire ja keskustaan voi pyörähtää shoppailemaan ja myöhäiselle aamiaiselle vasta puolen päivän jälkeen. Arkisin kahvila tarjoilee Kulma Brekua klo 7.30 - 11 välillä.

Yksi syy Pauligin Kulman fanitukseen on myös paikan kaunis, minimalistinen sisustus ja hauskat tilaratkaisut, muun muassa yläkerrasta löytyvät kattoon kiinnitetyt riipputuolit. Kahden kerroksen kahvilan, paahtimon, terassin ja Barista Instituten  sisältävässä Kulmassa on myös hyvin tilaa työskennellä arkisin läppärin kanssa tai istahtaa hetkeksi rentoutumaan keskelle kaupungin vilinää.


Mies kävi kesällä testaamassa ja hyväksi havaitsemassa paikan Weekend Brekun, joten osasin odottaa laadukasta aamupalaa, mutta silti yllätyin positiivisesti - kaikki maistui superhyvältä ja ehdoton plussa oli aamiaissetin kaunis esillepano! Viikonlopun aamiaissettiin kuuluu vakiona tuorepuristettu appelsiinimehu, raw bite -raakakakku ja suodatinkahvi/tee. Sen lisäksi settiin valitaan 2 vaihtoehtoa listalta, joka sisältää toinen toistaan herkullisempia annoksia. Erikoisruokavaliot on Pauligin Kulmassa huomioitu erinomaisesti, sillä listalta löytyy laaja valikoima gluteenittomia, laktoosittomia sekä vegaanisia aamiaisannoksia. Perussetti kustantaa 18,50 €, minkä lisäksi settiä voi täydentää valitsemalla listalta lisää annoksia 4 euron kappalehintaan. Jos skumppahammasta kolottaa, niin aamiaiseen voi yhdistää lasin kuohuvaa (a´6 €). Listalta löytyy myös trendikästä kombuchaa (a´3 €/lasi). Kurkkaa lisätietoja Weekend Breku -menusta täältä

Omaan aamiaissettiini valitsin paistetun kananmunan kasvisten ja parmesanin kera, banaanikakkuja vaahterasiiparin kanssa sekä chiapuddingin, jossa oli mangomelbaa ja powau granolaa. Kaksi viimeksi mainittua olivat vegaanisesti, gluteenittomasti, laktoosittomasti valmistettuja. Kaikki annokset olivat todella herkullisia ja toimivat samalla täydellisesti tämänhetkisen vehnättömän ruokavalioni kanssa. Erityiskiitos Pauligin Kulmalle myös siitä, että aamiaisannokset olivat niin isoja, että niistä lähtee isompikin nälkä. Myös mini sain oman aamiaiskananmunansa sekä banaaniletut, jotka maistuivat hänelle erinomaisesti. Jälkkäriextrana settiin kuuluva raw bite taisi olla Jonatanin suosikki, sillä se hävisi hyvin nopeasti parempiin suihin ja muistui kuulemma kanelipullalta.Tänne tulemme ehdottomasti uudestaa ja Kulma meni omalla listallani heti Helsingin parhaaksi aamupalapaikaksi!


Pauligin Kulma

Aleksanterinkatu 9
00100 Helsinki



SHARE:

25/08/2018

VIIKONLOPPUVINKKI: IDYLLINEN KAHVILA SIILI


Ciao! Elokuun loppua viedään ja helteet alkavat olla historiaa, mutta tänään halusin vinkata vielä nopeasti teille yhden kuluneen kesän suosikkikahvilani Kahvila Siilin. Harmittaa todella paljon, että sain tämän postauksen julki tänne ajanpuutteen vuoksi vasta tänään. Tänään on nimittäin toiseksi viimeinen mahdollisuus käydä Siilissä kahvittelemassa, istahtaa viinilasilliselle tai nauttia talon herkullisista leivonnaisista, sillä Siili menee huomisen sunnuntain jälkeen kiinni ja aukeaa seuraavan kerran vasta ensi kesän alussa. Todella sääli, sillä soisin tämän lumoavan kahvilan palvelevan meitä lähikulmilla asustelevia vuoden ympäri. Joka tapauksessa tänään ja huomenna ehdit vielä osallistumaan Siilin kesänpäättäjäisjuhliin kahvilan pitäessä ovensa auki molempina päivinä klo 18 saakka. Ohjelmassa tänään DuoJack x Kahvila Siili ja huomenna Siilin päättäjäiset x Yona & Leissi, lisää infoa kannattaa kurkata täältä

Olen itse ollut Siilissä asiakkaana useamman kerran tänä kesänä ja mieleen on jäänyt erityisesti ihana viikonloppubrunssi, jota on tarjolla vielä huomenna su klo 10 - 15. 18 € kustantava brunssi pitää sisällään hedelmäsmoothien, kahvin, toastin sekä maukkaan annoksen haudutettua luomumunaa turkkilaisittain maustettuna. Omalle testikerralle toast-vaihtoehdoksi sattui mainio avokado toast, joten siltäkin osin meni nappiin ja kokonaisuus toimi tosi hyvin. Siilin kahvit, erityisesti jäälatte ja peruslatte, ovat osoittautuneet myös joka kerta todella loistaviksi ja niille, jotka himoitsevat jotakin makeaa kahvin kera nautittavaksi, löytyy kahvilasta kattava valikoima erilaisia kakkuja, makeita croissantteja, cookieita ja Jymy-jäätelöä. Listalta löytyy myös viinejä, muun muassa itävaltalaista kuohuvaa. Kesäarkipäivisin Siilistä on saanut myös vegaanisia lounaskeittoja, joita tarjoillaan klo 11 - 15 ciabattan kera ja lista vaihtuu viikottain. Lämmin suositus täyteläisestä kukkakaalikeitosta, joka oli taivaallisen hyvää!


Iloisen palvelun ja herkullisen kahvi-, keitto-, kakku- ja toast -tarjonnan lisäksi kahvilan ehdoton vahvuus ja muista erottava tekijä on se, että se sijaitsee uskomattoman kauniilla paikalla vanhan puutalon kivijalassa, keskellä idyllistä Käpylää. Fiilis on vähän sama kuin menisi aamulla salaiseen puutarhaan nauttimaan aamukahvista. Tämän ovat huomanneet myös monet turistit ja usein Siilin pöydistä kuuluukin iloista puheensorinaa erityisesti englanniksi, saksaksi ja espanjaksi. Siilin henkilökunta huomio tosi kivasti lapset tarjoamalla perheen pienimmille muun muassa väriliituja ja saippuakuplaputkiloita viihtyisän kahvilakokemuksen takaamiseksi. Lemmikit ovat kahvilaan myös enemmän kuin tervetulleita ja koirille on aina tarjolla vettä ja keksejä. Tiedän jo nyt, että Siiliä tulee kova ikävä enkä malttaisi odottaa ensi kesää! Kannattaa siis ehdottomasti poiketa sinne tämän viikonlopun aikana, jos liikut kulmilla.

Kahvila Siili
Ilmattarentie 8 C
00610 Helsinki


Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssa ja Instagramissa
SHARE:

18/02/2018

3 x KIRPPARISUOSIKKINI HELSINGISSÄ


Rakastan kirppareilla kiertelyä yli kaiken! Se on minulle jonkinlaista terapiaa ja on kihelmöivän ihanaa tietää, että jokaista tuotetta on siellä myynnissä vain rajattu määrä. Eniten tykkään jännityksestä, joka jokaiseen kirpparireissuun liittyy: koskaan ei voi tietää, millainen aarre kirpparilta löytyy vai joutuuko poistumaan tyhjin käsin. Vaikka ostan valtaosan vaatteistani uutena, tykkään yhdistellä niitä parhaisiin kirpparilöytöihini - se vanhan ja uuden yhdistelmä viehättää ja pidän ajatuksesta, että asukokonaisuuden luomiseksi on joutunut näkemään vähän extravaivaa, jotta se toimisi täydellisesti. Ihailen tunnettuja tyylitaitureita, kuten Sofia Ruutua, joka yhdistää sulavasti kirpparilöytöjä kuumimpiin trendeihin ja aina ajankohtaisiin klassikoihin.

Omat suosikkikirpparini Helsingissä ovat Töölöntorin Relove, Etelä-Helsingissä majaileva Kaivarin Kanuuna sekä listan uusin tuttavuus, hiljattain ajattu Kampissa sijaitseva Brand Secondhand. Metsästän niistä erityisesti vähän erikoisempia statement-takkeja, laadukkaita villa- ja kashmirneuleita, liehumekkoja sekä näyttäviä asusteita, joilla voi päivittää perusasun ilmeen helposti. Parhaat kirpparilöydöt saavat hymyn nousemaan korviin, sillä se fiilis, kun löytää omaa kokoa olevan, uudenveroisen ja laadukkaista materiaaleista valmistetun aarteen on koukuttavan huumaava! Tiedättekö mitä tarkoitan? Muutama parhaista löydöistäni, muun muassa tämä harmaanmusta tekoturkistakkini, on ollut kovassa käytössä jo useamman vuoden ajan ja kerää säännöllisesti kehuja.


Relove 
(Sandelsinkatu 6)

Tämänhetken ehdoton lempparikirpparini on Töölöntorin Relove, jota pyörittää Miss Suomena tunnettu Noora Hautakangas. Reloveen sisään astuessa ei mieleen todellakaan tule perinteisen nuhjuinen kirpputori, sillä uskomattoman kauniisti sisustettu ja viihtyisä Relove on kahvilan, lifestyle-putiikin ja kirpputorin yhdistelmä. Vaatteet ja asusteet on aseteltu kauniisti esille ja myynnissä on tavallista laadukkaampia tuotteita, usein tunnetuilta merkeiltä. Tänne on ihana tulla myös aamiaiselle tai iltapäiväkahville, jos kirpparihaukkailu ei ole oma juttusi. Viimeksi eilen Relovessa pyörähtäessäni löysin muutaman laadukkaan villaneuleen sekä Selected Femmen ryhdikkään kauluspaidan. Täältä olen löytänyt myös Dolce & Gabbanan nahkavyön, Tory Burchin chaneltyylisen tweedjakun sekä Replayn superpehmoisen kashmirpooloneuleen. Kurkkaa paikan nettisivut täältä.

Vinkki! Relovessa on oma erillinen lasikaapein varustettu tila, jossa myydään luksusmerkkien tuotteita, mm. MiuMiun kenkiä, Guccin aurinkolaseja, Louis Vuittonin laukkuja ja muuta ihanaa. Myynnissä on aina välillä myös kotimaisen Minna Parikan kenkiä.  


Kaivarin Kanuuna
(Vuorimiehenkatu 27)

Aiemmin Merikadulla sijainnut Kaivarin Kanuuna kuuluu pitkäaikaisiin kirpparisuosikkeiheni! Kun asustelimme vielä Ullanlinnassa, tuli liikkeessä vierailtua lähes joka toinen viikonloppu, mutta nyt en ole harmikseni ehtinyt Vuorimiehenkadun liikkeeseen kuin kerran. Merikadun liikkeessä minua viehätti tuotevalikoima, josta löytyi laadukkaita merkkituotteita ja ihania vintage-aarteita. Nykyisessä liiketilassaVuorimiehenkadulla myydään siistejä vaatteita ja asusteita ja laadukkaammat merkkituotteet löytyvät viereisen liiketilan Kaivarin Kanuuna Classics -osastolta. Kanuunasta olen löytänyt muun muassa nämä Ralph Laurenin täydelliset nahkasaappaat ja aiemmin mainitun harmaan tekoturkistakkini. Kurkkaa paikan nettisivut täältä.

 Vinkki! Kaivarin Kanuunalla on toinen sivuliike Töölöntorilla (Töölöntorinkatu 11), jossa pääsee fiilistelemään sitä tunnusomaista liikkeen Merikadun tunnelmaa. Töölöntorin liikkeessä on erilliset Miesten maailma ja Kanuuna Kids -osastot, josta voi tehdä hyviä ja laadukkaita löytöjä.


Brand Secondhand Helsinki 
(Ruoholahdenkatu 10)

Brand Secondhand Helsinki on vastikään Kamppiin avattu laadukkaampien käytettyjen vaatteiden myymälä. Liikeessä myydään vähän erikoisempia naisten ja miesten vaatteita ja asusteita ja myymälä on myyjän mukaan myös julkkisten suosiossa, jotka tuovat myyntiin aarteitaan. Vierailin liikkeessä muutama viikko sitten ja silloin myynnissä oli muun muassa Karita Tykän sporttivaatteita, JVG:n poikien vaatteita ja Mikael Gabrielin upea Givenchyn collegepaita. Kurkkaa paikan nettisivut täältä.

Vinkki! Tänne kannatta suunnata, jos metsästät näyttävää statement-takkia. Liike on myös bloggaajien suosiossa, sillä myynnissä oli vierailuni aikana Julia Toivolan ja Kira Kososen vaatteita ja asusteita.
SHARE:

06/04/2015

MEET & GREET WITH BLOGGERS


Kuinka usein tulee tilaisuus tavata omat suosikkibloggaajansa livenä ja vieläpä varsin upeissa puitteissa? No ei todellakaan ihan joka päivä, ja siksipä suuntasinkin lauantaina intoa puhkuen Kasarmitorin kupeeseen vajaa kuukausi sitten avattuun, tukholmalaista bistrotunnelmaa tarjoilevaan The Cockiin. Paikalla olivat ihanat, tämän ainutkertaiset Meet & Greet -lukijatapahtuman järjestäneet Linda, Marianna ja Alexa, joiden blogeja seuraan aktiivisesti. Ja vitsit, kuinka kiva ja lämminhenkinen fiilis tapahtumassa olikaan! Itse saavuin paikalle ikävää kaktus kurkussa -flunssanpoikasta potien, mutta se ei menoa haitannut. Mariannen kanssa tuli juteltua erityisen paljon muun muassa valokuvauksesta, ja sain hyviä vinkkejä omankin blogin kehittämistä ajatellen. Niin Alexan, Lindan kuin Mariannenkin blogeista kun aina ihastelen erityisesti taidokkaita ja inspiroivia asukuvia, ja tämä kuva-asia on ehdottomasti kehityksen alla myös omalla kohdallani.

Tapahtuman tarjoiluista vastasi ravintolan taidokas keittiö ja pääsimme maistelemaan Lähi-idän makuja, suklaisia jälkiruokaherkkuja ja taivaallisen hyvää leipää hummuksen kera. Minusta parasta tapahtumassa oli juuri se mutkaton rentous, jolla tytöt ottivat meidät vastaan ja paljon tuli höpötetyä myös muiden paikalle saapuneiden ja samassa pöydässä istuneiden upeiden leidien kanssa. Oli kyllä ihan mielettömän kiva päästä paikalle ja seuraavaa vastaavankaltaista tapahtumaa jo innolla odottelen. Kiitos Lindalle, Alexalle ja Mariannelle myöskin lähtiessä kotiinviemisiksi saadusta goodiebagista - Maybellinen mentolinen, huulia ihanasti viilentävä Dr. Rescue -voide pääsi nimittäin heti käyttöön!

Lauantaina ilta jatkui omalta osaltani oikein mukavasti suunnatessani juhlimaan ystäväni kolmekymppisiä Klaus K:hon ja sieltä sitten myöhemmin jatkoille Showroomiin. Kiitos onnistuneesta illasta vielä synttärisankarille! Sunnuntaiaamu meni myös kivoissa merkeissä, kun käväisin Kaapelin kirppiksellä tekemässä muutamia helmilöytöjä (suuri kiitos muuten Caritalle tästä vinkistä!), mutta valitettavasti lauantaina jo merkkejä tulostaan osoittanut kevätflunssa alkoi iltaa kohden oikein kunnolla. Eilisilta ja tämä päivä onkin mennyt tiiviisti kotosalla peiton alla pötkötellen ja kuumaan teetä ja kaikkia mahdollisia troppeja Pananol Hotista vitamiiniporejuomiin nauttien. Äh, mikään ei kyllä ole tylsempää kuin sairastaa ja toivon, että tämä tästä pikaisesti taittuu ja pääsen taas takaisin elävien kirjoihin.

Toivottavasti teillä on ollut kiva ja rentouttava pääsiäisviikonloppu ja blogiin on tulossa taas paljon kivoja juttuja, kun tästä tervehdyn. Ihanaa iltaa!



SHARE:

27/03/2015

LOUNASHETKI BULEVARDILLA

Muutama viikko takaperin lomaviikosta aurinkoisessa Helsingissä nauttiessamme löysimme sattumalta todellisen helmen! Sopivaa lounaspaikkaa etsiskellessämme huomasimme nimittäin Bulevardin varrella pikkuruisen, mutta sitäkin viihtyisämmältä vaikuttavan ravintola Levantin (Bulevardi 15). Päädyimme testaamaan paikan oitis ja omalle lautaselleni päätyi herkullinen falafel-salaatti, poikaystäni taas vannoin täytetyn rullaleivän nimeen. Molemmissa annoksissa huomion kiinnitti upea esillepano ja maut olivat enemmän kuin kohdallaan. Tuoretta minttua, itse marinoitua punasipulia, munakoisia, paprikaa ja mehukkaita falafelejä, nam! Tiskin takana lounashetkemme aikana häärännyt paikan erittäin ystävällinen omistaja kertoikin, että hän marinoit kaikki annoksissa käytetyt kasvikset itse joka päivä seuraavan päivän esillepanoa varten ja sen kyllä maistoi. Myös falafelit, tahnat ja kastikkeet tehdään itse alusta alkaen. Tuoreita yrttejä ei annoksissa säästellä, ja kaikki raaka-aineet tarjotaan tuoreina ja raikkaina. Ja oheiset kuvat kertovat annoksista varmasti enemmän kuin mitkään sanat, joten antaa niiden puhua puolestaan!



Omistaja muuten vinkkasi, että Levantin konseptiin kuuluvia Lähi-Idän herkkuja on mahdollista tilata myös erilaisiin tilaisuuksiin ja illanistujaisiin ravintolan ohessa toimivan, saman omistajan pyörittämän cateringin kautta ja tarkemmat yhteystiedot löytyvät täältä.


Iloista alkavaa viikonloppua ja pysykäähän kuulolla!

SHARE:

27/06/2014

My TOP 10 cities

Matkakuume pukkaa nyt päälle oikein kunnolla, enkä malttaisi enää odottaa tulevaa reissuamme! Tässä yksi päivä muistelin viime vuotista Nizzan matkaamme ja päädyin samalla vertailemaan keskenään kaikkia niitä kaupunkeja, joissa olen tähän mennessä ehtinyt vierailemaan. Kaikista on jäänyt monia ihania muistoja, mutta jotkut nousevat ylitse muiden. Pienet asiat, kuten kaupungin yleinen ilmapiiri, ihmiset, ruoka, hintataso, liikkumisen vaivattomuus ja muut tälläiset seikat erottavat kaupungit toisistaan, ja itsekin yllätyin, kuinka hankala listalle oli sijoittaa muutamia melko samankaltaisia paikkoja. Listaa kootessani koitin myös miettiä, mitkä ovat juuri kyseisen kaupungin vahvuuksia ja omia suosikkipaikkojani siellä. Ja toki toivon näistä omista kokemuksistani ja vinkeistä olevan teillekin iloa :)  Tällaiseen rankingiin lopulta päädyin, joten olkaapa hyvät!

1. New York
Listallani ykkössijaa pitää New York, joka on ehdoton lempparikaupunkini ever!  The city that never sleeps. Tämä elämää sykkivä suurkaupunki koukuttaa monipuolisella ravintola- ja kahvilatarjonnallaan, upeilla shoppailumahdollisuuksilla, mukavilla ihmisillä, tunnetuilla nähtävyyksillä ja rennon tyylikkäällä ilmapiirillään. Nykin lukuisista paikoista ja kaupunginosista mieleeni jäivät erityisesti Times Square, Rockefeller Center, MoMa, Central Park, SoHo, Meatpacking District ja Fift Avenue. Huippuhetkiä oli mm. Gossip Girl-talossa piipahtaminen ja American Psychossakin näkyneessä Pastiksessa kahvittelu. Ja klubbailu Meatpacking Districtillä ja herkuttelu modernia japanilaista keittiötä edustavassa Buddha Loungessa (ollut mukana myös Sex and the Cityssä, hihi). Oli kiva huomata, kuinka turvallista kaupungissa kulkeminen (jalkaisin ja taksilla pääasiassa) onkaan. Tänne haluan ehdottomasti vielä monta, monta kertaa uudelleen!



2. Pariisi
Yksinkertaisesti chic - Pariisissa vain on sitä jotain! Romanttinen Ranskan pääkaupunki huokuu mielestäni historian havinaa ja Pariisissa olen ehdottomasti bongannut tyylikkäimmin pukeutuvat ihmiset. Ihmisten elegantti tapa kantaa itsensä, tietynlainen kiireettömyys ja rento boheemius veivät sydämeni ja siksi Pariisi pääsee ensimmäisenä eurooppalaisena kaupunkina top 3 -listalleni. Eikä varmaan tarvitse edes mainita erikseen kaupungin kaikista upeista historiallisista nähtävyyksista: Louvre, Versailles, Eiffel-torni, Notre Dame...you know. Ehdottomasti vierailun arvoinen on myös Louis Vuittonin pääkonttoria vastapäätä sijaitseva Kong, joka on ollut mukana myös Sinkkuelämää-jaksoissa.



3. San Francisco
San Franciscosta on jäänyt mieleen erityisesti merelliset maisemat ja rento ilmapiiri. Ja ne kuulaisat rapukakut Fisherman's Wharfilla! Paljon pieniä kauppoja ja kahviloita, joissa kannattaa poiketa ja yöelämää löytyy tästä kaupungista myös kiitettävästi. Liberaali ja välitön ilmapiiri ja plussaa kaupungilla kulkevista raitiovaunuista. Melkein kuin Helsingissä olisi, vähän isommassa mittakaavassa toki :)



4. Berliini
Olen vieraillut tässä nuorekkaassa ja elämää sykkivässä kaupungissa kahdesti ja molemmilla kerroilla on ollut hauskaa! Berliinissä kaikki toimii saksalaiseen malliin moittettomasti, mutta silti joka puolella sattuu ja tapahtuu, ja etenkin ravintola- ja ruokatarjontaa on vaikka kuinka paljon. Kaupunki, jossa ei pääse tylsistymään kovin helposti. Suosikkipaikkojani herkuttelun ja shoppailun suhteen ovat ehdottomasti KaDeWe:n upea deli-ja herkkuosasto, Galeries Lafayette Berlin sekä TK Maxx-outlet-myymälät, joista voi bongata edullista muotia aina huippudesignerien gold label-mallistoista Niken sporttikamoihin.



5. Valencia
Siskoni vietti Valenciassa vaihto-oppilasvuotensa, ja siksi tällä kaunilla espanjalaiskaupungilla on erityinen paikka sydämessäni. Vietin aikoinaan viikon kaupungissa siskoni ja hänen ystäviensä kanssa kimppakämpässä majaillen, ja tuosta viikosta on jäänyt paljon kivoja muistoja. Valencian vanha kaupunki on näkemisen arvoinen ja kannattaa myös vierailla paikallisilla viikonloppumarkkinoilla, joilla myydään muun muassa vaatteita, koruja ja sisustustarvikkeita edullisesti. Ranta on kaunis ja siisti, ja erittäin suosittu kokoontumispaikka iltaisin nuorten keskuudessa. Yöelämää löytyy runsaasti ja kaupungin klubit ovat usein täynnä kansainvälisiä vaihto-oppilaita, sillä kaupungissa toimii tunnettu Universitat Politécnica de Valéncia -yliopisto, joka houkuttelee vuosittain satoja opiskelijoita.


6. Las Vegas
Kaikkien niiden lukuisten Vegasissa kuvattujen elokuvien jälkeen minulla oli kaupunkia kohtaan suuret odotukset ja en kyllä joutunut pettymään. Encore Wynn-hotelli, kymmenet kasinot, Las Vegas Strip -katu, XS Nightclub, laulavat suihkulähteet...Vegasista glitteriä ja bling-blingiä löytyy varmasti vaativimpaankin makuun! Mieleen jäi myös hyvin hotellin upea allasalue ja se, että marraskuun alussa oli oikein sopiva bikinikeli ja lämpöä 27 astetta! Turisteja Vegasissa on ympäri Yhdysvaltoja, ja yllättävän paljon myös Euroopasta. Suosittelen kyllä ehdottomasti käymään Vegasissa ainakin kerran elämässä!




7. Nizza
Viime kesäinen matkakohteemme Nizza on Etelä-Ranskan helmi, joka houkuttelee kansainvälistä jetsetiä vuosi toisensa jälkeen. Etenkin heinä- ja elokuussa kaupunki on täynnä turisteja, ja illalla kaikki suosituimmat ruokapaikat täyttyvät vauhdilla. Suosittelen erityisesti kesällä Nizzaan matkaaville päiväretkeä taiteilijakylä Saint-Paul de Venceen, jossa monet paikalliset maalarit pitävät majaa. Samaisessa keskiaikaisessa kylässä viihtyivät aikoinaan 20-luvulla myös mm. nimekkäät taiteilijat Matisse, Chagall ja Renoir.

Lähellä sijaitsevassa Monacossa voit bongata jahteja, kasinoita ja kirkon, jossa Grace Kelly aikoinaan vihittiin Rainierinsa kanssa. Nizzaan matkustavien kannattaa myös käydä katsastamassa läheinen elokuvakaupunki Cannes sekä julkkisten suosima St. Tropez. Itse en valitettavasti viime kerralla ehtinyt kumpaankaan paikkaan, mutta ensi kerralla sitten :)



8. Lodz
Puolassa sijaitseva Lodz on modernia industrial-tyylistä muotoilua ja vanhaa historiaa yhdistelevä kaupunki. Meille S:n kanssa kaupunki on erityisen läheinen monista syistä. Harmikseni en ole tässä Krakovasta noin muutaman tunnin ajomatkan päässä sijaitsevassa kaupungissa kuin kerran vieraillut, mutta erityisesti herkullinen ruoka ja ihmisten vieraanvaraisuus teki Lodzissa suuren vaikutuksen. Tässä kaupungissa sijaitsee myös upein yökerho, jossa olen koskaan käynyt. Bedroom-niminen klubi on aivan fantastinen! Mieleen jäi erityisesti livenä vedetty saksofonisoolo yhdistettynä David Guettaan, oh yes! Lodzissa on myös todella tyylikäs ja moderni Manufactura-ostoskeskus, josta löytyy high-end brändien, kuten Diorin, Chanelin ja Guccin liikkeiden lisäksi myös mm. Stradivarius, Zara, H&M ja Pimkie.




9. Helsinki
Yli kymmenen vuotta kotikaupunkini on ollut Helsinki, joka on muuttunut ja kasvanut paljon siitä, mitä se aikoinaan tänne 2000-luvun alussa muuttaessani oli. Suosikkivuodenaikani on kesä, jolloin myös Helsinki on mielestäni parhaimmillaan ja täynnä tapahtumia, ohjelmaa ja kansainvälistä fiilistä. Lempparipaikkojani erityisesti kesällä Helsingissä ovat etenkin Esplanadin puisto, Café Esplanad, Tornin Ateljee Bar, Hietaniemen ranta, Mattolaituri, Café Ursula, Salutorget, Katajanokan Kasino, Suomenlinna, keskustan Stockan Herkku, Hakaniemen kauppahalli, Töölön TinTin Tango, Ravintola Teatteri, Kappeli, Karl Fazer Café, Kaivarin kanuuna..ja mielettömän paljon on muitakin ihania paikkoja, kaikki ei millään pysty listaamaan tähän!




10. Barcelona
Barcelona on boheemi, hieman hullu, kaunis ja eläväinen kaupunki, jossa olen käynyt kahdesti. Täydellisesti kaupunkilomakohteeksi sopivasta kaupungista löytyy oma Barceloneta-ranta, lukuisia pieniä rantaravintoloita sekä iltaklubeja. Klubeihin kannattaa tutustua etukäteen, sillä niitä on hieman hankala bongata muuten. Shoppailua rakastavat suuntaavat El Corte Inglekseen, ja taiteen ystäville voin suositella mm. Antonio Gaudin suunnittelemia hullunkurisia gotiikkaa ja keskiajan henkeä yhdisteleviä rakennuksia ja Güellin puistoa. Tunnetuin Gaudin töistä on tietysti La Sagrada Familia, joka ei koskaan valmistunut.  Harmi vain, että Barcelona on valitettavan rikollinen nykyisin, ja etenkin Las Ramblas-bulevardilla saa olla todella tarkkana tavaroidensa kanssa. Moni tuttavani on valitellut samaa asiaa, eikä iltaisin siksi kannata kulkea kaupungissa yksin.




Muita kaupunkeja, joissa olen vieraillut, ja joita en ainakaan toistaiseksi saanut top10-listalle mahtumaan, ovat mm. Milano, Dubai ja Tukholma. Milano ei sytyttänyt mitenkään erityisesti, ja Dubaissa on kyllä ihanan lämmintä, mutta suosikkikaupunkieni joukkoon se ei mahdu. Tukholmasta toisaalta pidän paljon, mutta koen sen välillä jotenkin kolkoksi ja hankalaksi paikaksi: sopivan ruokapaikan ja wc:n löytäminen on usein työlästä. Jos asuisin kyseisessä kaupungissa pidempään, tilanne olisi varmasti vähän toisenlainen. Mutta näin, suosikkikaupungit on nyt listattu epäviralliseen "paremmuusjärjestykseen" ja katsotaan, löytyykö listalle tämän kesän jälkeen yksi uusi suosikki ;)
Onko joukossa teidän suosikkikaupunkejanne?



Nyt leppoisaa perjantaita ja palailemisiin!
SHARE:
Blogger Template Created by pipdig