02/12/2017

KURKISTUS TED BAKERIN UUTEEN LAATTAMALLISTOON


Viime lauantaina osallistuin Helsingin Stockmannilla Värisilmän järjestämään todella kivaan "Ted's Night on the Tiles" -nimiseen lanseeraustilaisuuteen, jossa esiteltiin englantilaisen Ted Bakerin uusi aluevaltaus: laattamallisto! Bakerin vaatteet ja asusteet miellyttävät kovasti minua ja täytyy sanoa, että tämä suunnittelijan laattamallisto jatkaa hyvin hienosti samoilla linjoilla, jotka ovat merkin pukeutumispuolelta tuttuja. Kaikki Ted Bakerin laatat valmistetaan Englannissa yhteistyössä British Ceramic Tilen kanssa. Nyt laatat ovat ensimmäistä kertaa saatavilla myös täällä Suomessa!

Itse liitän Bakerin vahvasti Laura Ashleyn tapaan peribrittiläiseen kukkakuosiin ja kauniisiin printteihin, joita näkyi myös laatoissa. Lisäksi niissä oli tyylikkäitä, musta-valko-harmaita graafisia kuviointeja, jotka iskivät omaan sisustusmakuuni täysillä. Olemme miehen kanssa pohdiskelleet, että jossain vaiheessa olisi kiva rempata keittiöön vähän uutta ilmettä ja uusia samalla keittiön tasot sekä vaihtaa meillä tällä hetkellä tehosteena oleva kokovalkoinen laattaseinä vähän persoonallisemmaksi. Himoitsen marmorisia keittiötasoja, mutta koska materiaali on arka, olisi marmorinnäköiseksi valmistettu kivisekoitetaso ehkä käytännöllisempi. Sen kanssa toimisivat todella kivasti Bakerin kohokuvuodut harmaat TacTile-laatat tai sitten astetta edgymmät, mustavalkokuvioin koristellut GeoTile-laatat.


Yksi kauneimmista laattadesigneista on Paradise -niminen laatta, jossa on kaunis lintu- ja kasviaiheinen kuviointi. Kun sävymaailma on hillitty, voi printti olla näin "rikas" ja näyttää silti harmoniselta kokonaisuudelta. Omiksi suosikeikseni valikoitui graafinen Geometric-laatta sekä kohopintainen ja mattapintainen TacTile-laatta, jota on saatavilla harmaana ja valkoisena. Tämä sopisi täydellisesti kylpyhuoneeseen tuomaan spa-fiilistä kotiin!


Olimme tapahtumassa yhdessä Camin ja minien kanssa ja molemmat ihastelimme, kuinka ihanalta mallisto näyttää! Camillalla on kohta muutto uuteen kotiin edessä, joten tämä lanseeraus osui hyvää paikkaan. Uskon, että meitä molempia puraisi sisustuskärpänen ja puhuttiin, että myös kylppäriin olisi ihana saada erityinen tehosteseinä näillä Bakerin laatoilla toteutettuna.


Tilaisuuden juonsi ihana Hanna Sumari ja mukana oli myös Bakerin edustajia, jotka olivat lentäneen paikan päälle Lontoosta saakka. Kannattaa käydä kurkkaassa mallistoa Stockmannin Värisilmässä - kiitos vielä tapahtuman järjestäjille, oli ilo olla mukana!


SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Blogger Template Created by pipdig