11/04/2015

PYTHON SLIP-ONS



Iltaa ihanat! Ja vitsit, kuinka upea päivä tänään onkaan ollut. Aurinko on paistanut täydeltä taivaalta aamusta iltamyöhään ja juuri tuossa parvekkeella nautimmekin illan viimeisistä auringonsäteistä jälkkärikahvien ja viinilasillisen kera. Ah, kyllä tämä kevät vain on ihanaa aikaa! Flunssa osoittaa myös pieniä talttumisen merkkejä, mistä olen myöskin superonnellinen. Onnellisuus ja hyvä fiilis välittyy minusta hienosti myös näistä asukuvista, joita kerkesimme aiemmin päivällä yhdessä miehen kanssa napsimaan kaupungilta palattuamme. Iso kiitos näistä vielä S:lle, olen todella, todella tyytyväinen tähän päivän kuvaussession tuloksiin. Toivottavasti tekin saatte näistä sitä samaa pulppuilevaa kevätfiilistä, jota näitä kuvia räpsiessämme koin :)

Otsikon mukaisesti tänään käyttöön pääsivät ensimmäistä kertaa pythonkuosiset slip-onini, jotka osoittautuivat kaupungilla tallustellessani älyttömän mukaviksi jaloissa. Muistatte ehkä, että aiemmin täällä ovat vilahtaneet vastaavat, viime keväänä hankkimani leokuosiset popot, mutta niiden käyttö on omalla kohdallani jäänyt jostain syystä melko vähäiseksi. Koen, että nämä pythonversiot on helpompi yhdistää erilaisiin asukokonaisuuksiin neuraalien sävyjensä ansiosta, ja ensifiiliksen perusteella vaikuttaakin siltä, että nämä tulevat viihtymään jaloissani varsin aktiivisesti kevään ja kesän aikana. Muuten asun suhteen mentiin rennolla linjalla ja lisäsin harmaan, mustan ja beigen sävyisen kokonaisuuden piristeeksi vielä tämänhetkiset suosikki-reiskani eli siniset peili-Aviatorit. Simple and comfy!


Toivottavasti piditte tämänkertaisesta asetta rennommasta asusta ja oikein ihanaa iltaa! 




Wearing:
slip-ons / H&M
paljettineule / LIU JO
farkut / NLY
aurinkolasit / RAY-BAN (klik*)



* sisältää mainoslinkkejä

SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Blogger Template Created by pipdig