22/04/2014

Sport moment: Selkäpilates



SPORTTISISSA TUNNELMISSA OLLAAN JÄLLEEN JA TÄLLÄ KERTAA HIEMAN ERILAISEN LAJIN MERKEISSÄ

Pääsin nimittäin viime tiistaina testaamaan Ortonin selkäpilatestuntia ja täytyy sanoa, että rakastuin tähän rauhalliseen, mutta tehokkaaseen lajiin heti! Ihan perinteistä pilatesta olen harrastanut aiemmin, joten siinä mielessä lajiin liittyvä hengitystekniikka oli itselläni hallussa jo entuudestaan.  Mitään ennakkovaatimuksia selkäpilatestunneille osallistumiseen ei kuitenkaan ole, joten halukkaiden on helppo tulla rohkeasti mukaan kokeilemaan lajia!

Konttorissa päivittäin istumatyötä tekevänä olen huomannut, että hartioiden ja niskan alueen lisäksi selkä on usein jumissa, ja kipuilee inhottavasti. Olen saanut kipupisteitä aiemmin avattua salitreenin avulla, mutta nyt huomasin, kuinka hyvin oikealla tekniikalla tehdyt rauhalliset selkäpilatesliikkeet oikeasti ”avasivat” koko ala- ja yläselän alueen. Ortonin selkäpilatesohjaaja ja tanssi- ja liiketerapeutti Salla Salmi vastaili vielä ystävällisesti tunnin jälkeen muutamiin lajia koskeviin kysymyksiini.  Sallan mukaan selkäpilates on suunnattu erityisesti kroonisista kivuista ja erilaisista liikkumista rajoittavista vaivoista kärsiville henkilöille, ja näitä asioita hän pyrkii aina tunneilla huomioimaan. Kunkin osallistujan tarpeiden mukaan tunneilla tarjotaan myös erilaisia harjoitusvaihtoehtoja, joista voi sitten valita ne omalle keholleen parhaiten sopivimmat ja omimmilta tuntuvat harjoitusliikkeet.

T
ärkeää selkäpilatestunneilla on nimenomaan oman kehon kuuntelu ja sen tarpeiden kunnioittaminen.  Ohjatusti lajia harrastettaessa tavoitteena onkin se, että tunnilla opitut liikkeet ja herkistynyt oman kehon tuntemus siirtyvät mukaan myös arkielämän toimintoihin.

 
Pilates itsessään on hyvä laji tuki- ja liikuntaelimistön ongelmista kärsiville muun muassa siksi, että siinä harjoitellaan syvien, rangalle tukea tuovien lihasten oikeanlaista ja oikea-aikaista aktivoitumista liikesuorituksen aikana. Selkäpilates-tunneilla harjoitukset pidetään vielä erityisen turvallisina verrattuna ns. "tavalliseen" pilatestuntiin. Kroonisesta kivusta kärsivän ihmisen voi olla myös vaikea löytää liikuntaharrastusta, jonka kautta voisi vapautua nauttimaan liikkumisesta. Sallan mukaan onkin erityisen tärkeää, että selkäpilatestunti tarjoaa osallistujilleen mahdollisuuden myös tällaiseen liikkumisen ilon kokemiseen. Omien kokemusteni myötä voin vahvistaa tämän, sillä innostuimme ystäväni kanssa lajista todella ja koimme molemmat tunnin erittäin positiivisessa ja kannustavassa ilmapiirissä toteutetuksi. Kiitos omasta puolestani vielä ihanalle ohjaajallemme Sallalle!

Erityismaininnan ansaitsee myös erittäin tilava ja valoisa Ortonin ryhmäliikuntasali, jossa selkäpilatestunnit ja Ortonin muut ryhmäliikuntatunnit järjestetään. Hyvin varusteltuun saliin oli kiva tulla ja kaikille tunneille osallistujille oli tarpeeksi tilaa tehdä liikkeet rauhallisesti omassa tahdissa.




Selkäpilatestunnille varusteeksi riittävät mukavat, liikkumiseen soveltuvat vaatteet. 

Kenkiäkään ei välttämättä tarvita ja itsekin vaihdoin omat lempparitreenitossuni paljaisiin jalkapohjiin, joilla sai hyvän tuen lattiasta liikkeitä tehtäessä. Ennen kaikkea tunnille tarvitaan ripaus avointa mieltä ja liikunnan iloa! Mikäli innostuit selkäpilateksesta ja haluaisit kokeilla lajia, löydät siitä ja aikatauluista lisötietoja Ortonin netti- ja Facebook -sivuilta:




Pirteää päivää teille ja palataan taas!

* postaus on tehty yhteistyössä Ortonin kanssa


SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Blogger Template Created by pipdig