09/05/2012

Snail serum

Tässä postaus, jonka olen jo pitkään halunnut tehdä. Aiheena on aivan mahtava tuote, joka itselläni on käytössä päivittäin  - etanavoide. Hankin ensimmäisen etanavoiteeni puolisen vuotta sitten ystäväni suosittelemana ja kyseessä oli Natura Median Baba de Caracol Active Gel -etanaseerumigeeli, joka on tarkoitettu rasvoittuvalle ja sekaiholle. Voide on rasvaton, imeytyy ihoon hetkessä ja uudistaa tuotelupauksensa mukaan ihoa erittäin tehokkaasti sisältäen 35 % luonnollista etanaseerumia. Olen myös omalla kohdallani huomannut ihon kunnon parantuneen geeliä säännölisesti käytettyäni. Geeli on parhaimillaan erityisesti silloin, kun halutaan aktivoida ihon uudistumisprosessia ja sitä voi käyttää muun muassa parantamaan lieviä palovammoja, hyönteisten puremia, ihotulehduksia, leikkausarpia ja muita tehokasta hoitoa tarvitsevia ihovaurioita. Geeliä voi kuitenkin käyttää päivittäin, kun halutaan tehokkaasti palauttaa ja ylläpitää ihon hyvinvointia. Voide myös valittiin vuoden 2011 hoitotuotteeksi.

Etanaseerumigeeli oli siis aktiivisessa käytössä itselläni viime marraskuusta lähtien ja sen loputtua kävin läpi nettikauppoja vertaillakseni tarjontaa ja hintoja. Etanavoide on noussut monissa maissa trendiksi ja sattumalta törmäsin Elicina Original-merkkiseen etanavoiteeseen ja sitä myyvään nettikauppaan. Tuotelupauksen mukaan alkuperäinen Elicina-voide sisältää 80 % etanaseerumia, on kevyt, öljytön ja imeytyy hyvin ihoon. Voiteen koostumus on tuoksuton ja väriaineeton ja sillä on ihoa uudistava, lievästi kuoriva vaikutus. Rasvaiselle iholle Original-voide sopii erinomaisesti, sillä se vähentää rasvaisuutta ja hypoallergeenisuutensa vuoksi se sopii miltei kaikille ihotyypeille. 



Olen ollut molempiin voiteisiin todella tyytyväinen ja suosittelen kokeilemaan. Kannattaa hakea vaikka pieni testeri Natura Median Baba de Caracol Active Gel -etanaseerumista, jota myydään isoimmissa tavarataloissa ja luontaistuotekaupoissa. Nyt mukavaa keskiviikkoillan jatkoa ja palataan!

SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Blogger Template Created by pipdig