19/10/2011

It's my new iPhone

Apua, mikä syysmyräkkä tuolla ulkona parhaillaan riehuukaan, ei kyllä ole aikomustakaan lähteä lenkille, vaikka mieli sinne jo kovasti muutaman viikon sitkeän flunssajakson jälkeen jo kovasti halajaakin. Tänään ajattelin päivittää nopeasti kuulumisia uudesta hankinnastani, jonka olen huomannut jo nyt olevan korvaamaton apuri arkikiireiden helpottaja. Ja kyseessä on tietysti uusi puhelin, iPhone 4, joka toimii loistavana organisointi- ja ajanhallintavälineenä, musasoittimena ja kamerana. Erityisen tyytyväinen olen puhelimen nettisurffausominaisuuksiin ja käytänkin sitä tällä hetkellä pitkälti Facebookin, lemppariblogieni ja uutisten seuraamiseen, sähköpostien lukemiseen ja googlailuun. Ainoa miinus tulee puhelimen heikosti kestävästä akusta, mutta tähän osasin varautua muilta kyseisestä puhelimesta kuulemieni kommenttien kautta.

Minulla on aiemmin ollut Nokia, Sony Ericsson ja Samsung ja nyt hankkimani iPhone on itselleni ensimmäinen. Tarkoitus ei ole esittää nyt mitään valtavaa Apple-hehkutusta ja mainostaa iPhonea sen kummemmin, mutta toimiva ja pienen treenailun jälkeen varsin helppokäyttöinen puhelin se joka tapauksessa mielestäni on. Suuri hatunnosto myös edesmenneen Apple-johtaja Steve Jobbsin hienolle elämäntyölle Applen ideologian, designin ja lukuisten maailmaa mullistaneiden teknisten innovaatioiden kuten iMacin, iPhonen, iPodin ja iPadin luomisessa.


Taidan seuraavaksi nauttia kupposen vihreää teetä, rentoutua ja siivoilla hieman viikonloppua varten. Lauantaina onkin sitten tiedossa tyttöjen ilta kahden ystäväni seurassa, sitä kovasti jo odottelen :) Ihanaa iltaa kaikille!
SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Blogger Template Created by pipdig