09/10/2015

ARVOTAAN KOSMETIIKKAPAKETTI JA LIPUT I LOVE ME -MESSUILLE!


Voita liput itsellesi ja ystävällesi I love me -messuille sekä syksyinen kosmetiikkapaketti! Blogissa käynnistyy tänään arvonta, jossa arvon kahden lipun lippupaketin I love me  -messuille (arvo 36 e) Helsingin messukeskukseen sekä kosmetiikkapaketin (arvo n. 23 e). Kosmetiikkapakettiin sisältyy ihanan hedelmäinen I love Mango & Papaya -huulivoide sekä supertuuheuttava Maybelline Lash Sensational -ripsiväri

Itse olen myös kyseisille messuille suuntaamassa ja aiempien vuosien tapaan minua kiinnostavat erityisesti tapahtuman upeat muotinäytökset, Fashion Loungen esiintyjät sekä Hyvän olon -lavalla pidettävät puheenvuorot, joissa käsitellään monipuolisesti muun muassa energiaan, muutokseen ja inspiraatioon liittyviä teemoja. Perjantaina tapahtumassa on myös mahdollisuus käväistä bloggaajakirpparilla, jossa vaatekaapin aarteitaan on myymässä mm. Secret Wardrobe -blogista tuttu Anna-Maria. 







Osallistut arvontaan kommentoimalla tähän postaukseen. Tupla-arvan saavat blogin tilaajat (Bloglovin). Mainitsethan nimimerkin, millä luet blogia. Kerro kommentissa, osallistutko yhdellä vai kahdella arvalla. Anonyymien tulee muistaa liittää kommenttiinsa toimiva s-postiosoite! Arvonta päättyy tiistaina 13.10. keskiyöllä, ja palkinto postitetaan voittajalle. Onnea matkaan!
SHARE:

08/10/2015

#TBT STYLE


Aurinkoista päivää! Tänään on ensimmäisen Throwback Thursday -postauksen aika. Olen näitä vastaavia postauksia nähtyt monissa seuraamissani blogeissa ja tykkään näistä tosi paljon! Ideana on lyhyesti se, että joka torstai palataan ajassa taaksepäin ja kommentoidaan aiemmin julkaistuja asukokonaisuuksia useamman vuoden läpileikkauksella. Toivottavasti tykkäätte!

2014 


Tämä asukokonaisuus valikoitui päälleni viime syksynä, kun suuntasimme ystäväni kanssa aamiaisbrunsseilemaan Kampin Radisson Blu Royal -hotelliin. Beigen ja mustan sävyjen ympärille rakennettu kokonaisuus miellyttää silmääni yhä, ja tuo Guessin vaalea hame ja Nine Westin leokorkkarit löytyvät edelleen vaatekaapistani. Päivittäisin tässä asussa ainoastaan yläosan vaalean satiinipaidan modernimmaksi bodyksi.


2013


Kokovalkoista ja nudea kultaisilla yksityiskohdilla höystettynä - toimii! Erityisesti pidän rennon neuleen ja maxihameen yhdistelmästä, mutta hameen alla oleva lyhyt vuori ei kyllä innosta enää. Pidempi, päällikankaan kanssa samanpituinen mitta toimisi paremmin. Yksinkertaisuus on valttia tässä asussa ja tämä kuva inspiroi kyllä käyttämään kokovalkoista useammin.


2012


Tässä kokonaisuudessa kieytyvät hyvin kaikki syksyn 2012 lemppariasusteeni: Vuittonin Neverfull, Mulberryn kaulahuivi ja iso kultainen rannekello. Huivin syksyisen lämpimistä ja murretuista sävyistä kivasti potkua saava kokonaisuus on kovasti mieleeni vieläkin. Melkein kaikki tämän kokonaisuuden elementit löytyvät yhä kaapista, joten täytyypä vetäistä tämä look päälle taas pian!



2011


Mustaa, mustaa ja pieni häivähdys väriä. Mangon bikermallinen nahkatakki, löysä nutturakampaus ja silloinen lempparihameeni Zarasta. Muistan, kuinka paljon ihastuin tuohon pehmeästä nahasta valmistettuun ja kultaisilla ketjuilla ja napeilla koristeltuun takkiin - se oli yksinkertaisesti pakko saada! Ja hyvä ostos olikin, sillä samainen takki löytyy vieläkin vaatekaapistani. Tässä kokonaisuudessa pidän myös pirteän pinkistä huulipunasta, joka toimii asun väripilkkuna.


Seuraa blogia Facebookissa, Bloglovin'ssa, Instagramissa ja Pinterestissä

SHARE:

02/10/2015

LUMI ROOSA NAUHA


Viime keskiviikkona pääsin tutustumaan Olli Johan Lindroosin suunnittelemaan Lumi Roosa nauha -sormukseen, jota juhlistettiin keskustan Stockmannin E. Lindroosin koruliikkeessä. Paikalla oli muun muassa tämän vuoden Roosa nauha -merkin suunnitellut Katri Niskanen. Itseltäni löytyy Minna Parikan viime vuonna suunnittelema Roosa nauha -merkki, jota kannan mielelläni, sillä rintasyöpä on sairaus, jonka parissa myös muutama oma läheiseni on kamppaillut. Onneksi heidän taistelunsa on päättynyt onnellisesti. Valitettavasti kaikilla ei käy yhtä hyvä tuuri ja vuosittain rintasyöpään, joka on naisten yleisin syöpätyyppi, sairastuu Suomessa satoja naisia. Minusta on hienoa, että tietoisuutta rintasyövästä ja sen ehkäisystä säännöllisillä seulonnoilla on tuotu aktiivisesti esille viime vuosina ajan. Rintasyöpäkuolleisuus on alkanut vähentyä monissa Euroopan maissa ja Suomessa työikäisten naisten rintasyöpäkuolleisuus on vähentynyt viimeisten parinkymmenen vuoden aikana noin viidenneksen. 


Olli Lindroosin suunnittelema Lumi Roosa nauha -sormus on paitsi kaunis, myös kannanotto tärkeän asian puolesta, sillä jokaisesta sormuksesta lahjoitetaan oma osuutensa kotimaisen syöpätutkimuksen tukemiseksi. Sormus on 18 karaatin valkokultaa ja sitä koristaa vaaleanpunainen turmaliini. Tyylikäs sormus sopii hienosti esimerkiksi kihlasormukseksi. Sellainen löytyykin nykyisin myös tilaisuudessa puhuneen Lotta Hintsan nimettömästä. Omat rohkaisevat sanasi rintasyövän kanssa taisteleville voit antaa täällä ja osallistua samalla Lumi Roosa nauha -sormuksen arvontaan. Tehdään yhdessä hyvää. 


Vaaleanpunainen on monisävyinen väri.
Herkkä rosa hurmaa hauraudellaan,
räikeä pinkki herättää rohkeudellaan.
Hentous ja taistelijan tahto.
Siihen liitetään rakkaus ja onni.
Se on väri, jolla kerrotaan herkimmät tunteet niille,
jotka ovat elämässämme kaikkein tärkeimpiä.
Se on naisellisuuden, hempeyden ja hyväntahtoisuuden väri.
Se on meille. Ja meidän tarinoillemme.




SHARE:
Blogger Template Created by pipdig