18/05/2011

Uusia ihanuuksia Kaivopuistosta

Tänään töiden jälkeen päätin taas suunnata uusia ja käytettyjä tavaroita myyvään todelliseen aarreaittaan eli Kaivopuiston kanuunaan, josta olen blogissa jo aiemminkin kirjoitellut. Ja sieltä en ole vielä koskaan poistunut tyhjin käsin :D

Tänään bongasin liikkeestä monta kivaa juttua ja muutamaa jäin vielä harkitsemaan. Ehdoton lempparilöytöni olivat Zaran käärmeennahkakuosia ja ruskeaa nahkaa yhdistävät loaferit. Aivan ihanat jalassa ja sopivat loistavasti käärmeennahkakuosia toistavien muutamien rannekorujeni ja Guessin vyöni kanssa yhteen! Löysin myös H&M:n Chanel-henkisen harmaan, vajaamittaisen jakun, jossa on hopeinen vetoketju ja mustat satiinikanttaukset sekä hauskana yksityiskohtana muutamia hopeisia kiviä olkapäiden kohdalla. Tosi monikäyttöinen joko auki tai kiinni toppien ja mekkojen kaveriksi. Lisäksi mukaan tarttui musta, hyvin leikattu sifonkitoppi ja harmaa, hieman rennompi hame, jonka voi yhdistää esimerkiksi neuleen tai jakun kanssa.









Olen erityisen innoissani noista uusista kengistä, sillä olen jo pitkään koittanut etsiä hieman matalampia kenkiä, joissa silti olisi jokin juju ja jotka näyttäisivät kivoilta myös jalassa. Kaupungilla tulee käveltyä paljon ja vannoutuneena korkokenkien käyttäjänä olen joskus joutunut loppupäivästä saapumaan kotiin jalkapohjat ja varpaat miltei tunnottomina. Siispä kivat matalat kengät, jotka on helppo sujauttaa vaikka käsilaukun pohjalle ja vaihtaa tarvittaessa jalkaan, ovat itselleni tämän kauden must hankinta. Himotus- ja inspiraatiolistallani on ollut tämäntyyppisiä vaihtoehtoja:


photo Tod's

photo Tory Burch

photo all over press

photo focusonstyle.com

photo Chanel

Noista vaihtoehdoista mielestäni upeimmat ovat alimmaisen kuvan Chanelin ballerinat, mutta niiden hintakin on sen mukainen :( Pidän erityisesti siitä, että ballerinan kärki on hieman suippo eikä täysin pyöreä, sillä kärkeä kohti kapenevat kengät miellyttävät minua enemmän ja imartelevat mielestäni paremmin useimpien jalkoja ja nilkkoja. Tuntuu kuitenkin, että kapeakärkisten, mukavien ja vielää silmääni miellyttävien ballerinojen metsästys on todella haastavaa. Kauniita korkokenkiä löytyy niin paljon helpommin.

Koska tänään oli pitkästä aikaa upea ja aurinkoinen päivä, nappasin muutaman fiiliskuvan Kaivopuiston satamasta ja Esplanadin puistosta, jossa poikaystävämme kanssa iltapäivällä istuskelimme auringosta nauttien. Nyt siirryn kouluhommien kimppuun, mahtavaa illanjatkoa kaikille!




SHARE:

15/05/2011

Sunny Sunday

Tänään on erityisen jännittävä ilta tulossa, sillä Suomi kohtaa Ruotsin jääkiekon MM-finaalissa :) En normaalisti ole mikään suuri jääkiekkofani, mutta legendaarinen Suomi-Ruotsi matsi on tottakai nähtävä! Keräännymme siis isolla porukalla kisastudioon erään ystävämme tilavaan kotiin fiilistelemään myöhemmin illalla, mutta nyt taas auringon pilkistäessä esiin eilisen harmauden jälkeen ajattelimme poikaystäväni kanssa suunnata kaupungille kävelylle. Heräsin tänään pirteänä eilen viettämämme rauhallisen koti-illan jälkeen ja herkuttelin aamupalaksi ihanaa hedelmäsalaattia, johon pilkoin tuoreita mansikoita ja päärynää. Lisäksi nautin aidon hedelmäistä ananasmehua ilman lisättyä sokeria ja mustaa teetä.


Alkuviikon aurinkoisina päivinä tajusin tarvitsevani mahdollisesti uudet aurinkolasit, sillä tuntuu etten ole vielä löytänyt niitä täydellisiä yksilöitä. Omistan kyllä paljon erimallisia aurinkolaseja, mutta kasvojeni muotoihin todella hyvin istuvia malleja on vaikea löytää. Himotuslistalla ovat tällä hetkellä klassiset Ray-Banin Aviator-lasit joko mustina tai kullanruskeina.

photo Ray-Ban


Nyt oikein miellyttävää sunnuntaita ja kannustetaan illalla Suomi voittoon!

SHARE:

11/05/2011

Wanted: seilorityyli ja punaiset housut

Aurinkoista keskiviikkoiltaa rakkaat lukijat ja syvät pahoittelut pitkästä päivitystauosta. Sain nimittäin vappuna todella sitkeän ja ikävän flunssapöpön, jonka takia vietin viime viikon kuumeessa vuoteessa, eikä voimia blogin päivittämiseen löytynyt. Nyt flunssa alkaa onneksi olla jo pikkuhiljaa selätetty lopullisesti ja pystyn taas toimimaan "normaalisti" :) Paljon onkin tapahtunut tässä puolentoista viikon aikana: äitienpäivää juhlittiin herkkujen parissa sunnuntaina ja kesä saapui virallisesti Helsinkiin! Ihanaa nähdä, kuinka koko kaupunki on täynnä iloisia ihmisiä ja puistoissa palvotaan aurinkoa, vietetään picnikejä ja tavataan ystäviä. Näin kesän kynnyksellä koulujuttuihin keskittyminen vaatii varmasti pitkää pinnaa ja kärsivällisyyttä, kun mieli tekee ulos aurinkoon. Näin myös omalla kohdallani, mutta onneksi pidentyneet, valoisat illat ja aamut antavat puhtia jaksaa uurastaa normaalia talvirutiinia tehokkaammin.

Mutta nyt tyyliasioihin. Pidän todella paljon tummansinistä, valkoista ja punaista yhdistelevästä seilorityylistä, jota maustan usein raidoilla ja sini-puna-valkoiseen värimaailmaan sopivilla asusteilla. Tänään päälle valikoitui Gina Tricotilta viime keväänä hankittu sinivalkoraitainen paita, oranssinpunainen H&M:n hame ja Zarasta hankitut nudenväriset korkokengät. Varsin toimiva ja raikas kombinaatio mielestäni.


Istuskellessamme eilen Esplanadin puistossa poikaystäväni kanssa auringosta nauttimassa huomasin vastapäisellä penkillä istuvalla tytöllä upeat punaiset housut yhdistettynä hillittyyn bleiseriin. Olen itsekin pidemmän aikaa pohtinut, sopisivatko punaiset housut myös omaan tyyliini, sillä rakastan klassisen merellistä seilorityyliä. Punaisia housuja on miehillä (ja etenkin Kappelin kesäclubilla :D) näkynyt paljon jo edellisinä kesinä, mutta nyt useammat liikkeet tarjoavat niitä myös naisille. Mahtavaa! Suuntasin punaisten housujen metsästykseen tänään suoraan töistä ja kolusin läpi Gina Tricotin, Aleksin kahden H&M:n, Zaran ja Mangon valikoimat. Kaikissa myymälöissä oli tarjolla himoitsemiani housuja sekä shortsi- että caprimallisina, mutta vasta viimeisessä liikkeessä eli Mangossa silmäni osuivat täydellisen kirkkaanpunaisiin, pillilahkeisiin housuihin. Hintakin oli todella edullinen, joten tämän uusien housujen omistajan on helppo hymyillä :) Sovittelin housuja kotona heti erilaisten asukokonaisuuksien kanssa yhdistettäväksi ja sain aikaan tällaisia kokonaisuuksia:

Jakku Zara, housut Mango, paita Stockmann, vyö Guess, kengät Espanjasta
Paita Zara, housut Mango, vyö Guess

Paita Stockmann, housut Mango, vyö Guess, kengät Espanjasta

Jakku ja paita Zara, housut Mango

Paita Gina Tricot, housut Mango, vyö Guess

Paita Calvin Klein, housut Mango, laukku LV, kengät Top10

Paita H&M, housut Mango, vyö Guess

Paita Spirit Store, housut Mango, vyö Guess



Omiksi suosikeikseni yllä olevista asukokonaisuuksista nousi ensimmäinen kokonaisuus, jossa tummansininen merihenkinen jakku on yhdistetty vaaleansinivalkoruutuiseen kauluspaitaan ja punaisiin housuihin. Mielestäni kokonaisuus on konservatiivinen, mukava ja merihenkinen. Hieman rennompaan fiilikseen pidin valkoisen, mustilla graafisilla kuvioilla koristellun t-paidan, valkoisten kenkien ja punaisten housujen yhdistelmästä. Myös viimeinen kokonaisuus, jossa ylläni on viime kesänä hankittu tummansininen lempparineuleeni, on mielestäni kiva, koska kokonaisuus on tarpeeksi lämmin hieman viileämmilläkin keleillä käytettynä eikä hopeisilla metallipaljeteilla koristeltu neule tarvitse lisäasusteita. Onko muillakin ihtohimona seilorityyli ja millä asusteilla tyylinne rakennatte?

Palataan jälleen pian!
SHARE:
Blogger Template Created by pipdig