28/06/2017

JUHANNUKSEN TUNNELMIA


Moikka tyypit! Viime viikko meni täällä ruudun takana todella tiiviisti juhannustunnelmissa - näin varmasti valtaosalla teistäkin.  Viime vuosien festarijuhannuksista poiketen meillä oli hyvin rauhallinen perhejuhannus ja suuntasimme heti torstaina iltapäivästä kauniille Saimaan rannalle. Saimaalle on aina kiva suunnata, koska siellä asuu poikamme toinen mummi, maisemat ovat upeat ja ilma raikasta.  Fiilis menomatkalla olikin varsin hyvä ja pidimme kovasti peukkuja aurinkoisen kelin puolesta. No, kovin sateinen ja hyisen kylmä viikonloppuhan sieltä sitten tuli. On kyllä niin harmillista, että kylmä juhannus tuntuu olevan Suomessa enemmän sääntö kuin poikkeus ja ulkogrillin ääressä on värjöteltävä sadekuurojen lomassa. Aamuiset ulkoterassikahvit ja uintireissut jäivät siis tällä kertaa väliin, mutta onneksi hyvää ruokaa ja juomaa riitti ja launtaina pääsimme myös ihastelemaan tyyntä järvimaisemaa Holiday Club Saimaan tuntumassa sijaitsevan Teerenpelin kesäterassille. Toivotaan siis, että loppukesä tulee olemaan lämmin ja mahdollisimman sateeton!

Kotiuduimme juhannuksen vietosta sunnuntaina ja reilun viikon päästä onkin edessä kesälomareissu  Pärnuun. Siellä on tarkoitus viettää aikaa muutaman ystäväperheemme kera ja kovasti jo tuota matkaa odotan! Pärnu on ihan mielettömän ihana kesäpaikka ja muistuttaa mielestäni kovasti kesäistä Hankoa. Viime elokuussa siellä viimeksi olleena muistelen lämmöllä upeaa rantaa, rauhallista pikkukaupungin tunnelmaa, viehättäviä villoja sekä erityisen herkullista ja monipuolista ruokatarjontaa. Rantaelämää olisi ihana päästä kokemaan myös vilkkaan pikkuisemme kanssa ja uv-suojattu uima-asukin on hänelle jo reissua varten hankittu, joten nyt vaan sitä aurinkoa, pliis! 


SHARE:

17/04/2017

PÄÄSIÄISVIIKONLOPPU


Aurinkoista toista pääsiäispäivää! Toivottavasti teillä on ollut rentouttava pääsiäisviikonloppu. Täällä on nautittu pitkistä pyhistä perheen kanssa rentoutuen, pikkumiehen puuhasteluita seuraillen, lammasta, suklaamunia ja pashaa syöden, ulkoillen ja ihan vain kotona loikoillen. Innostuimme viikonloppuna myös katsomaan kovasti hehkutettua Skamia ja menin salille pitkästä aikaa tekemään kunnon rääkkitreenin - teki niin hyvää! Eilen meitä saapui moikkaamaan kummitätini ja kummityttöni ja pääsimme herkuttelemaan kummitätini leipomalla ihanan raikkaalla rahkakakulla, nam! On siis ollut kaikin puolin erinomaisen onnistunut pääsiäinen ja nyt on kiva fiilis aloittaa uusi viikko. Vielä kun säät tuosta vähän lämpenisivät, niin pääsisi ottamaan käyttöön keväisemmät varusteet ja napsimaan tänne lisää asukuvia.

Nyt nautitaan vielä hetki pääsiäisen tunnelmista - palataan taas pian!


Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssaInstagramissa ja Pinterestissä
SHARE:

08/03/2017

NAISTENPÄIVÄ ♥


Tänään vietettävän kansainvälisen naistenpäivän kunniaksi halusin tulla huikkaamaan pikaiset terveiset ja kiittämään teitä upeita lukijoita siellä ruudun takana - kiitos, että olette pysyneet blogin matkassa kaikki nämä vuodet! Tällaiset erityispäivät ovat parhaita arjen piristyksiä ja samalla sitä pysähtyy miettimään, miten hienoa onkaan olla nainen. Äitiyden myötä olen päässyt toimimaan naisena myös ihan uudessa roolissa ja olen pitänyt siitä kovasti. Itse koen, että äidiksi tulon jälkeen nautin myös omasta naisellisuudestani entistä enemmän ja arvostan oman äitini tekemää korvaamattoman arvokasta työtä. Tänään onkin siis hyvä hetki nostaa malja meille kaikille ihanille naisille! 

Meillä on ollut miehen kanssa juhlistaa naistenpäivää jollakin kivalla huomionosoituksella ja usein olen saanut lahjaksi kukkia tai kuohuvaa. Arvostan kovasti tuollaisia pieniä, ihania juttuja, jotka tuovat itselle kovin rakastetun olon. Koska mies on tällä hetkellä työmatkalla Lontoossa, tulin aamulla ihanasti yllätetyksi hänen lähettämällään tekstiviestillä, joka sisälsi ohjeet kurkata erääseen kaappiin. Sieltä löytyi pullollinen kuohuvaa ja Goodion raakasuklaata, joka kuuluu ehdottomiin suklaasuosikkeihini. Parasta on se, että tietää toisen ajatelleen minua jo reissuun lähtiessään ja nähneen vaivaa yllätyksen eteen ♥ Ihanaa naistenpäivää ja palataan!


SHARE:

19/02/2017

A WEEK WITH ME


Kulunut viikko on ollut varsin mukava ja tapahtumarikas, joten päätin toteuttaa ensimmäistä kertaa tämäntyyppisen vähän pidemmän viikko kanssani -koosteen. Toivottavasti tykkäätte ideasta! Toki tämä on vain pintaraapaisu viikkooni, johon kuuluu pienen pojanpalleron äitinä todella paljon muutakin, mutta on kiva nostaa näin kuvien muodossa esille muutamia kuluneiden päivien kohokohtia.

Maanantaina kävimme ystäväni kanssa Stockan Hanko Sushissa lounaalla ja sieltä piipahdimme vielä Aleksin Zaraan. Mukaan tarttui muutama alelöytö ja samalla noudin nuo Metin blogista bongaamani kauniit kukkakorkokengät. Kengät poikkeavat sekä väriltään että kuvionniltaan yleensä suosimistani malleista, mutta jotain vastustamatonta niissä on!


Tiistaina juhlittiin ystävänpäivää ja mieheni yllätti minut suloisella tavalla - kahvi ja karkki toimii aina! Tuo Bugaboon juomatelineeseen sopiva termosmuki on ollut siitä lähtien kovassa käytössä ja tuli ehdottomasti tarpeeseen. Illalla herkuttelimme vielä ihanilla, sydämenmuotoisilla macaronseilla ♥ Tänä vuonna ystävänpäivää oli kiva viettää ihan vain perheen kesken kotona rentoutuen.


Keskiviikkona tein pitkän vaunulenkin ja noudin samalla postista odotetun H&M:n paketin. Tuo Baby Exclusive -malliston untuvatakki on superlämmin ja juuri sopiva maalis-huhtikuun keleille. Myös tilaamani muutamat vähän siistimmät ulkoiluhousut ja harmaa puuvillaneule voidaan ottaa pian käyttöön poikamme kasvaessa hurjaa vauhtia. Itselleni tilasin tuon Instassakin vilahtaneen raikkaan röyhelöisen puseron, johon on kiva yhdistää nahkahame tai rikotut farkut kontrastia tuomaan.


Torstaina pääsimme pikkumiehen ja isomman miehen kanssa seuraamaan kummityttöni odotettuja Wanhojen tansseja. Vitsit kuinka upeita neitokaisia ja komeita miehiä! Tänä vuonna wanhojen puvuissa näkyi paljon kevään ehdotonta trendiväriä pinkkiä. Kummityttöni oli säteilevän kaunis upeassa, hennon vaaleanpunaisessa puvussaan ja kyllä sai kummitäti seurata ylpeänä, kuinka hienosti he parinsa kanssa tanssivat kaikki kappaleet. Erityisen upea oli nuorten ideoima, viimeisenä esitetty oma tanssi-potpuri, jossa kuultiin tuttuja biisejä Justin Timberlaken SexyBackista aina 50 Centin Candy Shopiin - huippua!

Torstaina illalla ehdin myös selailemaan Maryam Razavin sekä visuaalisesti että sisällöllisesti hienosti toteutettua EXCLSV-kirjaa. Kirjassa 39 suomalaista tunnettua muotivaikuttajaa kertoo omasta tyylistään ja siihen vaikuttaneista asioista. Haastateltavina ovat muun muassa Sofia Ruutu, Suvi Tiilikainen ja Vilma Bergenheim, joiden tyyliä olen ihastellut aina. Aivan upea teos, lämmin suositus! 


Perjantaina siivosin kodin perusteellisesti, pyykkäsin ja hain viikonlopun kunniaksi tuoreita tulppaaneja. Ai vitsi, miten paljon leikkokukat piristävätkään ja tuovat kevään kotiin. Aamupalaksi nautin tällä kertaa smoothiebowlin, johon tuli pakastevadelmia, banaania, kookoshiutaleita sekä hapankirsikoita - nam! Muistin taas, kuinka ihanalta vadelmat smoothien seassa maistuvatkaan - niitä kun tuli välteltyä pitkään raskaana ollessani mahdollisen listeriariskin vuoksi.


Lauantaina heräsimme pikkumiehen ja isomman miehen kanssa varhain ja valmistin meille herkkuaamiaisen. Viikonloppuisin on kyllä ihana panostaa vähän enemmän kiireettömiin aamiaishetkiin! Ja koska keli oli aurinkoinen, suuntasimme päivällä pitkälle vaunulenkille. Vähän viileää menoa oli kyllä merituulen puhaltaessa armottomasti niskaamme Cafe Pirittaa kohti kävellessämme. Harmiksemme siellä sattui olemaan yksityistilaisuus, joten kahvittelu vaihtui tällä kertaa pizzalla herkutteluun. Kana-barbeque-ananas-makuyhdistelmä ei kyllä petä koskaan!


Sunnuntaina siivosin, editoin muutamia kuvia ensi viikkoa varten ja suuntasin pitkästä aikaa kunnon hikilenkille. Harmaa keli ei menoa haitannut ja teki niin hyvää päästä juoksemaan jo pitkälti sulille kaduille. Eilisen herkuttelen vastapainoksi tänään olen syönyt koko päivän varsin terveellisesti ja innostuin kokeilemaan puhdistavaa vihersmoothieta ex tempore kehittelemälläni reseptillä. Toimi kyllä erittäin hyvin ja resepti on tulossa myöhemmin blogiin. Nyt ihanaa sunnuntain jatkoa teille!


Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssaInstagramissa ja Pinterestissä 
SHARE:

05/02/2017

BIRTHDAY GIRL


Eilen päiväni alkoi ihanalla synttäriaamiaisella, ruusulla ja samppanjalla! Olin otettu, kuinka upean herkkuaamiaisen mieheni oli onnistunut loihtimaan ja kuohuvahan on aina varma valinta - erityisen hyvää olikin tuo korkkaamamme Devauxin laatusamppanja. Kilistelimme sille, että mittariin tuli taas yksi vuosi lisää ja tällä hetkellä tämä ikä tuntuu juuri oikealta. Ei liian nuorelta, mutta ei liian aikuiseltakaan. Olen myös todella kiitollinen siitä, että minulla on nyt ihan oma, pieni perhe, jonka kanssa jakaa arjen kiireet ja juhlahetket. Enempää en voisi toivoa ja jo pitkään on ollut sellainen olo, että tässä on hyvä ihmisen olla. All good everything.

Tänä vuonna vietimme synttäripäivää leppoisan rauhallisissa tunnelmissa kotosalla. Illan aikana nautimme ennakkotoiveideni mukaisesti ikilemppareitani toast skageneita ja poronfileetä maa-artisokkapyreen ja paistettujen endiivien kera. Illallisen päätteeksi mieheni yllätti minut itse leipomallaan superherkullisella Schwarzwaldin kakulla. Koska olen suuri kirsikoiden ja tumman suklaan ystävä, ei kakkuvalinta olisi voinut enempää nappiin mennä! Ihana oma ohjelmanumeronsa oli myös se, että ennen kakun kimppuun käymistämme mies sytytti kakkukynttilät, joita oli yksi jokaiselle ikävuodelleni - aika monta siis, haha! Kiitos rakas vielä upeasta synttäripäivästä, joka kului hyvässä seurassa, herkullisen ruuan ja viinien parissa ♥

Synttärilahjani ei ehtinyt perille vielä, mutta posti kiikuttanee sen ensi viikolla oikeaan osoitteeseen. Luvassa siis oma postaus vielä siitä. Nyt haluan toivottaa teille ihanaa Runebergin päivää! Täällä nautitaan eilisen herkkukakun lisäksi tähän päivään olennaisesti kuuluvia Runebergin torttuja (nam!), joita onkin tullut maisteltua jo pitkin tammikuuta.


Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssaInstagramissa ja Pinterestissä
SHARE:

25/01/2017

OUR LITTLE PRINCE ♥


Upeaa tammikuista keskiviikkoa! Ja syvimmät pahoitteluni pitkäksi venähtäneestä postaustauosta. Täällä ruudun toisella puolella on nimittäin marraskuun alusta lähtien eletty uutta ja ihmeellistä elämänvaihetta, joka mullisti kaikki vanhat rutiinini ja toi omat haasteensa päivittäiselle ajankäytölle. Siksi blogi oli hetken huilaustauolla, mutta nyt täällä ollaan taas entistä ehompana. Kiitos kärsivällisyydestä ja korkataan tämä vuosi täällä käyntiin vauvakuulumisten muodossa ♥

Minun ja mieheni maailma mullistui marraskuun alussa, Pyhäinpäivän aamuna, kun rakas ja odotettu poikamme päätti saapua maailmaan. Turhaa kiirettä ei pikkumies pitänyt, sillä hänen syntymänsä koitti ollessani raskausviikoilla 41 + 3. Tuli kyllä äitiinsä tässä, sillä itsekin synnyin tasan yhdeksän päivää lasketun ajan jälkeen. Lokavauvasta tuli samalla marrasvauva. Ja talvivauva, sillä marraskuussa ensilumi satoi Helsinkiin odottamattoman aikaisin ja pakkastakin oli muutama aste mittarissa, kun pikkumiehemme näki ensi kertaa päivänvalon. Synnytys sujui ilman suurempia ongelmia Kätilöopistolla ja pääsimme iloksemme toivomaamme perhehuoneeseen. Erityiskiitos vielä erittäin osaavalle ja ihanalle sairaalan henkilökunnalle!

Äitiyslomalla ehdin lukea useita vauvanhoito-oppaita ja valmistautua muutenkin henkisesti vauvan syntymään, hoitamiseen ja mukanaan tuomiin muutoksiin omissa arkirutiineissa, mutta täytyy sanoa, että ei äitiyteen ja vanhemmuuteen pysty oikein varautumaan ennakkoon - kaikki sujuu omalla painollaan, eikä välttämättä mene niin kuin etukäteen ajatteli. Muistan kuinka ensimmäisinä päivinä sairaalassa ollessamme opettelin vaipanvaihdon sekä vauvan viestien tulkitsemista. Ja kuinka aluksi sitä vain ihmetteli ja ihasteli uutta tulokasta ja itki välillä onnesta. Ja kuinka oma keho toipui raskauden muutoksista ja siitä hormonimyrskystä. Välillä valvottiin öitä ja ensimmäisinä kuukausina nukkumattomuudesta johtunut väsymys yllätti. Mutta sen kaiken kesti kyllä hyvin, kun palkintona oli onnellinen, hyvinvoiva ja hymyilevä pikkumies. 

Pieni poikamme oli heti syntymästään lähtien maailman suloisin vauva ja ihastuttava oma persoonansa. Hän itkee todella vähän ja silloinkin oikeastaan vain ilmaistaakseen nälkäänsä. Heti syntymästään lähtien hän on ollut äärimmäisen tarkkaavainen ja seuraa uteliaana ympäristöään. Poika on osoittautunut myös hyvin sosiaaliseksi ja naureskelee, jokeltelee ja kiljahtelee innoissaan päivittäin. Kyllä siinä äidin sydän sulaa ♥ Viimeviikkoina pikkumiehemme on saanut hyvin jo alustavasta unirytmistä kiinni ja vanhemmat ovat olleet tästä kovin kiitollisia. Viikonloppuna uskaltauduimme myös kolmisin ensimmäiselle pidemmälle perhematkalle Tukholmaan ja siitä on tulossa oma postauksensa myöhemmin. 

Nyt vauvamme on 11 viikon ikäinen ja täyttää lauantaina tasan 3 kuukautta ♥ On ollut huikeaa seurata vierestä, kuinka nopeasti toinen kehittyy ja oppii uusia asioita. Myös ensimmäinen yhteinen joulu ja uusi vuosi tuoreena perheenä oli elämys, jota en unohda koskaan. Poikamme ristiäisistä on tulossa myös oma postaus pian, joten pysyttehän kuulolla!



Erityiskiitos mustavalkokuvista ihanalle ja lahjakkaalle Riitalle!



Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssaInstagramissa ja Pinterestissä

SHARE:

02/11/2016

BABY SHOWER -KUTSUT


Lumista keskiviikkoa! Tällä kertaa luvassa on vauva-aiheinen postaus, joka on jäänyt julkaisematta aiemmin minua sitkeästi kiusanneen flunssaryöpytyksen vuoksi. Tämän päivän teemaan tämä baby shower -postaus sopii kuitenkin paremmin kuin hyvin, sillä heti aamusta suuntasimme miehen kanssa neuvolaan ja sieltä sitten vielä Kätilöopistolle lisätutkimuksiin. Meillä alkoi tänään rv 41, joten ollaan menty nyt tasan viikko yli lasketun ajan, eikä pientä vielä kuulu. Odottavan aika on pitkä ja tänään onkin kiva istua koneen ääressä editoimassa viime aikoina räpsittyä kuvamateriaalia ja nauttia kuumaa teetä, kun ulkona riehuu loppusyksyn ensimmäinen lumimyräkkä.

Järjestin tosiaan syyskuun puolella ystävilleni baby shower -kutsut pienen poikamme kunniaksi. Teemaan sopivia askarteluita ja tarjottavia suunnitellessani ja tehdessäni huomasin muuttuneeni todelliseksi diy-tyypiksi. Vitsit miten kivaa oli päästä valitsemaan vauvakutsujen teemavärit ja hankkia niihin sopivat materiaalit - tuli ihan mieleen nuoruusvuoteni kuvataidelukiolaisena! Juhlien teema rakentui söpöjen elefanttien ja turkoosinsinisen, kullan ja vaaleansinisen ympärille ja itse olin kyllä hurjan tyytyväinen lopputulokseen. Nämä elefanttiaiheiset kutsukortit askartelin itse ystäväni J:n avustuksella ja minusta oli ihana lähettää kutsutuille ne nostalgisen vanhanaikaisesti postilla Facebook- tai WhatsApp -kutsujen sijaan. Korteista tuli mielestäni todella suloisia ja jokainen vieras sai hieman erilaisilla sisäpuolen somisteilla ja satiininauhalla koristellun version.


Elefanttiaiheiset kakkukoristeet ja vauvateemaan sopivat photo booth -tarvikkeet tilasin netistä. Nämä ihanat, tässäkin postauksessa nähdyt ilmapallot tilasin Juhlamaailma.fi:n kautta ja noudin päivää ennen juhlia Forumin Butterick'siltä. Heliumtäytteiset pallot ovat pysyneet vielä tähänkin päivään asti lähes tyjentymättöminä - uskomattoman kestävää laatua ja huolella täytettyjä! Juhlamaailmalla on muuten todella laaja valikoima erilaisia ilmapallovaihtoehtoja eri teemoihin sopiviksi (ja ei, tämä ei ole maksettu mainos, vaan rehellinen mielipide), joten sieltä aion ehdottomasti jatkossakin tilata palloja tuleviin lastenjuhliin.

Halusin juhliin ehdottomasti voilla maustetuilla popcorneilla täytettyjä minikippoja, joihin askartelin Ready to pop! -tekstit. Idean näihin herkkupurkkeihin nappasin Pinterestistä, josta löytyi vaikka mitä vinkkejä baby shower -juhlien järjestämiseen.  Paperiset kipot löytyivät Confetista.


Halusin baby shower -juhlista hieman amerikkalaistyyliset, paljon hauskaa vauva-aiheista ohjelmaa, lämminhenkistä jutustelua ja maukkaita cocktail-paloja sisältävät kemut. Idea toteutui ihanasti ja suuri kiitos onnistuneista juhlista kuuluu tietysti kaikille ihanille ystävilleni, jotka tekivät tuosta päivästä ikimuistoisen!


Päädyin valmistamaan juhlapöytään erilaisia helposti syötäviä, tyylikkäitä cocktail-paloja pähkäiltyäni ensin, josko tekisin juhliin tarjottavaksi minipizzoja, suolaisia piirakoita tai voileipäkakkua. Mozzarella-pesto-kirsikkatomaatti-täytteisten palojen lisäksi tein leipäjuusto-viikunahillo-viikuna-täytteisiä versioita sekä palvikinkku-pippurijuusto-jääsalaattitäytteisiä rieskarullia. 


Minipalojen valmistukseen vierähti juhla-aamuna tovi, mutta olin tosi iloinen, että paloja tuli varattua juuri sopiva määrä ja ne maistuivat vieraille. Cocktail-palojen lisäksi tarjolla oli monenlaista pientä purtavaa ja laseihin koottuja lohimaljoja, jotka koostuivat lämminsavulohesta, creme fraichesta, kapriksista ja tillistä. Koristeeksi maljoihin lisäsin vielä sitruunaviipaleet ja ruisnachoja.


Kakun leivoin itse ja siitä tuli juuri sopivan raikas - ei liian makea. Vaahtokarkinmakuisella marsipaanilla ja siniseksi värjätyllä sokerimassalla kuorrutettu kaksikerroksinen kakku sai täytteekseen vaniljavanukasta, kirsikka-mustikkasosetta ja kermavaahtoa, nam! Pohjina toimivat perinteiset sokerikakkupohjat, jotka leivoin ja laitoin jääkaappiin mehustumaan appelsiinimehulla kostutettuina jo edellisiltana. Toimi oikein kivasti ja tätä samaa reseptiä on helppo soveltaa vaikkapa pienen poikamme tuleviin synttärikakkuihin.


Meidän tulevaa pienokaista ja minua muistettiin myös suloisilla paketeilla, joita oli kiva availla yhdessä vieraiden kanssa, kun ilta läheni loppuaan. Kiitos vielä hurjasti niistä!



Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssaInstagramissa ja Pinterestissä
SHARE:
Blogger Template Created by pipdig