05/06/2012

Hiustuotteeni

Kesä on hiuksille ihanaa, mutta samalla erittäin haastavaa aikaa. Toisaalta hiukset vahvistuvat ja saavat kauniit aurinkoraidat (etenkin blondit huomaavat tämän vaikutuksen joka kesä), mutta samalla suolainen merivesi, hiekka, auringon kuumuus ja erilaiset muotoilu- ja käsittelyaineet kuluttavat hiuksia. Erikseen hiuksiin suihkutettavia ja UV-säteiltä suojaavia suihkeita ja hoitoaineita myydään monen sarjan valikoimissa ja suosittelen kyllä niiden käyttöä, mutta myös päivittäin käytössä oleva, omille hiukselle sopiva shampoo ja hoitoaine tekevät ihmeitä hiusten hyvinvoinnille. Hyvien hiustenhoitotuotteiden lisäksi syön kuuriluonteisesti Evonia-sarjan hiusten kasvutuotetta, joka vahvistaa hiusjuuria ja vauhdittaa tuotelupauksen mukaan siten hiusten kasvua. En tiedä pitääkö tuo ihan paikkansa, mutta ainakin kesäisin hiukseni tuntuvat kasvavan selkeästi paremmin hiuskuurilla buustattuina. Kyseinen Evonia-tuote valittiin muuten vuoden 2012 hoitotuotteeksi!

Tänään halusin tehdä postauksen erittäin hyviksi havaitsemistani hiustenpesu- ja hoitotuotteista. KMS California-sarjan Moist Repair-hoitoaine on erittäin ravitseva, kosteuttava ja hoitava tuote rasittuneille, värjätyille ja karheille hiuksille. Tuote on tosi riittoisa, joten pieni määrä riittää pitkiinkin hiuksiin hyvin. Toinen laadukkaan hoitoaineen, seerumin ja shampoon sisältävä ja viimeisen puolen vuoden aikana ahkerassa käytössäni ollut hiustenhoitosarja on Pureology. Olen käyttänyt Pureology SuperSmooth -shampoota ja hoitoainetta lähes päivittäin ja hiukset tuntuvat jo pesun yhteydessä silkkisen sileiltä. Pureology sai alkunsa Irvinessä, Kaliforniassa vuonna 2001, kun kampaamoalan uranuurtaja Jim Markham loi ensimmäiset 100%:n vegaanipohjaiset ja sulfaatittomat shampoot värjätyille hiuksille. Jim loi tuotesarjansa vastaamaan ammattilaisvärjääjien ja heidän asiakkaidensa tarpeita luomalla hellävaraisia ja luonnonmukaisia tuotteita, jotka takaavat pidempikestoisen hiusvärin. Nykyään Pureology on erittäin suosittu värjättyjen hiusten hoitosarja USA:ssa ja myös yhä kasvavassa määrin täällä Euroopassa.

Suomessa Pureology-tuotteita myydään ainakin suurimmissa tavarataloissa, nettikaupoissa sekä lempparikampaamossani Villi Vaniljassa, jossa on erittäin ystävällinen ja palvelualtis henkilökunta. Villi Vaniljalla on muuten Pureology-kanta-asiakaskortti, jolla saa joka kuudennen vapaavalintaisen Pureology-tuotteen maksutta :)



Käytössäni on shampoon ja hoitoaineen lisäksi ollut myös Pureology SuperSmooth Smoothing Elixir, joka "rentouttaa" hiuksia ja tekee niistä kiiltävät ja helposti käsiteltävät. Seerumia, shampoota ja hoitoainetta voi kampaajan mukaan käyttää myös pidennyshiuksille.

SHARE:

17/06/2011

Hiuskuuri

Tänään olen kököttänyt koko illan koneella töiden jälkeen koulujuttuja puurtamassa ja oli ihan pakko laittaa tänne nopea postaus rentoutumistarkoituksessa ennen nukkumaan menoa. Kesäprojektina olisi nimittäin kuntoilun lisäämisen ja vhh-ruokavalion entistä tarkemman noudattamisen lisäksi tarkoitus hankkia hiuksiin tuuheutta, pituutta ja kiiltoa. Ja tuumasta toimeen: tänään kävin aamulla apteekissa hakemassa Proparin Forte -hiuskuuripakkauksen. Olin jo pidempään harkinnut kuuriluontoisen hiusten vahvistamiseen ja pituuden maksimointiin tarkoitetun pakkauksen hankkimista ja netin kautta googlaamani ja tutuilta kuulemani positiiviset kommentit tuotteesta vakuuttivat minut lopullisesti. Olen tällä hetkellä tyytyväinen hiusteni paksuuteen, mutta hiusten värjäys ja muotoilutuotteiden käyttö luonnollisesti kuluttavat niitä ja toivoisin nyt saavani hiuksiini erityisesti lisää pituutta ja vahvuutta.

Pakkaus sisältää 60 kapselia eli se riittää hyvin kahden kapselin päiväannostuksella kuukauden ajaksi. Parhaan hoitotuloksen saamiseksi tuotetta tosin suositellaan käytettäväksi 3-6 kuukautta yhtäjaksoisesti, mutta tulokset puhukoon puolestaan kuukauden käytön jälkeen :) Olen aiemmin käyttänyt Evonia-merkkisen hiusten tehoravinnekuurin kapseleita ja mielestäni hiuksien kunto parani ja niiden kiilto lisääntyi kuurin myötä. Kynnet myös vahvistuivat samalla ja kasvoivat nopeammin, mistä tietenkin lisäplussaa tuotteelle. Lupaan laittaa kokemuksiani Proparin Forte-kuurista, kun/jos tuloksia saadaan jatkossa.

Proparin Fortea ja Evoniaa myydään kaikissa hyvin varustelluissa apteekeissa, oman kuurini hankin Yliopiston apteekista ja hintaa pakkaukselle kertyi 22,40. Koska olen jättänyt hedelmät ja muut luontaisesti tai lisättyä sokeria sisältävät elintarvikkeet pois hetkeksi ruokavaliostani kokonaan, nautin päivittäin monivitamiinitabletteja tarvittavien vitamiinien ja hivenaineiden riittävän saannin varmistamiseksi.  


Kesän aikana on myös tarkoitus lisätä juoksutreenien määrää ja syödä entistä tarkemmin melko tiukkaa vhh-ruokavaliota noudattaen. Viimeiset pari viikkoa olenkin syönyt tosi tarkasti ja nopeita hiilareita vältellen ja olo tuntuu heti virkeämmältä ja kiinteämmältä. Painokin on pudonnut muutaman kilon ja fiilis on hyvä. Tällä hetkellä olen karsinut kaikki sokerit, myös hedelmät niiden sisältämän hedelmäsokerin vuoksi, pois ruokavaliostani ja nautin useimmiten turkkilaista jogurttia, maitorahkaa, munakkaita, salaatteja, joitakin vihanneksia, juustoja, pähkinöitä sekä kanaa, kalaa ja naudanlihaa päivittäisen ruokavalioni aineksina. Laitan myöhemmin vielä postausta omista vähähiilihydraattisista lemppariruuistani.


Tältä näytti päivän iltasalaattini: kanaa, avokadoa, kurkkua, tomaattia, jäävuorisalaattia, oliiveja ja vuohenjuustoa itse tehdyn, oliiviöljyä ja dijon-sinappia sisältävän kastikkeen kera nautittuna. Mums!

Tässä vielä päivän asuni, jonka laitoin päälle kaupungilta kotiuduttuani (asunnossani on välillä todella kuuma näin kesäisin):

Toppi ja shortsit H&M, vyö Guess

Kynsissä uusi Rimmelin sinimusta lakka, I like :)

Ihanaa viikonlopun odotusta kaikille ja hyvää yötä!
SHARE:

07/06/2011

Lomaviikko!

Iloista alkanutta viikkoa, joka omalla kohdallani onkin pitkään odotettu lomaviikko :) Lisää lomaa on tulossa heinä-elokuussa, mutta nyt nautin tästä viikosta täysillä! Suunnitelmissa on ainakin roppakaupalla auringonpalvontaa, ystävien kanssa hengailua, kahvittelua, hyvästä ruuasta nauttimista, biletystä ja sokerina pohjalla myös jonkin verran koulujuttujen tekemistä kaiken muun kivan välissä. Viime viikonloppukin oli erittäin onnistunut, kun juhlimme erittäin hyvän ystäväni A:n synttäreitä ja päivällä vierailimme myös serkkuni yo-juhlissa. Lauantai-ilta sujui hyvässä seurassa kuohuviinistä ja mansikoista nauttien ja loppuiltaa vietimme Kappelissa, joka oli tupaten täynnä ja paikalla oli kiitettävästi tuttuja kasvoja :)

Upeaa kukkien väriloistoa tallennettuna päivänsankari A:n  luona

Tänään oli tarkoitus suunnata heti aamusta rannalle aurinkoon, mutta tuulisen sään vuoksi sovimme hyvän ystäväni I:n kanssa treffit kellon alle keskustaan. Kiertelimme kaupungilla ja suunnistimme kahvittelemaan Café Jugendin terassille Pohjoisespalle. Aurinko lämmitti ihanasti terassilla ja maisemat kauppatorille ja Espan puistoon olivat mitä mainioimmat. Viihtyisä ja tyylikäs miljöö kahvitteluun :)

Café Jugendista suuntasimme kohti Bulevardia, jossa tapasin ystäväni H:n ja matkamme jatkui Bar No 9:iin syömään ja terassille istuskelemaan. Päädyin monista hyvistä salaattivaihtoehdoista seesamkanasalaattiin, joka oli todella herkullista kuten H:n tilaama kanawokkikin. Myöhäisen lounaan ja kuulumisten vaihtamisen jälkeen kiertelimme vielä hetken Aleksilla kauppoja, mutta mitään ei tarttunut tällä kertaa mukaan.





Huomenna olisi tarkoitus lähteä heti aamusta rannalle, toivottavasti luvatut hellelukemat toteutuvat! Jätin tänään muuten hiukset suoriksi vaihtelun vuoksi, ehkä päädyn tuohon lookkiin jatkossakin useammin. Tässä vielä asukuva päivän kokonaisuudesta:

Neule Spirit Store, shortsit TopTen, vyö Guess, kengät ihasta pikkuputiikista Berliinistä
SHARE:

28/03/2011

Saturday's party hair

Viikonloppu oli mitä mainioin, mutta tällä hetkellä kärvistelen kotona koneen ääressä riesanani ikävä nuha :( Syytän tästä petollista takatalvea (aamulla pyrytti taas lunta) ja käyn taisteluun flunssapöpöjä vastaan teen, tuoreen inkiväärin ja monivitamiiniporetablettien voimin. Onneksi perjantaihin ja silloin alkavaan Tukholman reissuun on vielä hetki aikaa, että tokenen tästä ennen sitä!

Vietimme siis lauantai-iltaa norjalaisen vaihtariystävämme M:n luona Lauttasaaressa, josta ilta jatkui myöhemmin keskustaan ja yökerhoon. Paikalla oli meidän suomalaisten lisäksi edustettuina varsin monta eri kansallisuutta ja kivasta ja kansainvälisestä viikonlopusta inspiroituneena ajattelin nyt tehdä teille postauksen siitä, miten usein laitan hiukseni, kun lähden ulos. Ja tässä tapauksessa vielä sen pitkän kaavan mukaan :) Joten olkaapas hyvät:



Kun lähden rakentamaan kestävää ja sileää juhlakampausta, käytän vastapestyihin hiuksiini usein Paul Mitchellin Super Skinny-seerumia, jonka levitän märkiin, pyyhekuivattuihin hiuksiin. Myös John Friedan Frizz Ease original-seerumi on erittäin hyväksi havaittu tuote tähän hiusten pintaa siloittavaan tarkoitukseen. Tämän jälkeen kampaan hiukset kertaalleen ja suihkutan niihin föönin ja muiden muotoilulaitteiden kuumuudelta suojaavaa Schwarzkopfin Got2b Guardian Angel-suojasuihketta ja föönaan sitten hiukset samalla varovasti kammaten.

Kun hiukset on föönattu, on suoristuraudan vuoro. Käytössäni on ihan perinteinen, keraamisilla lämpölevyillä varustettu Remingtonin rauta, joka on ollut käytössä noin puoli vuotta edellisen raudan sanottua sopimuksensa irti. Suoristuksen jälkeen lisään hiusten päälliosaan ja otsahiusten tyveen hieman Swiss O-Parin Frottee-kuivashampoota. Olen huomannut kuivashampoon lisäävän kampauksen kestävyyttä ja poistavan niistä liiallista liukkautta ja lasimaisuutta.



Kun kuivashampoo on varovasti lisätty hiusjuuriin ja hiusten tyvi harjattu huolellisesti kertaalleen, lisään pikkuriikkisen ripauksen kampaukseen lisää volyymia ja pitoa tuovaa hiuspuuteria. Käytössäni on tällä hetkellä Proffsin Volume Powder-hiuspuuteri, mutta muunkin merkkiset vastaavat tuotteet ajanevat asian mainiosti. Harjaan hiuspuuterin samalla hieman tupeeraten ihan hiusten juureen.

Kun tyvi on tupeerattu ja saanut lisää kuohkeutta, laitan lämpörullat kuumenemaan käyttövalmiiksi. Käytössäni on Babylissin samettipäällysteiset rullat, jotka minusta hiustenlaitossa ovat ihan must! Rullien lämmettyä noin 10 minuuttia, alan erotella parin-kolmen sentin paksuisia hiusosioita. Tällä kertaa käänsin ensimmäiseksi sivuhiukseni kaartumaan hieman ulospäin 70-lukulaiseen tyyliin muutaman suuren lämpörullan avulla. Pohjalla käytin viime kesänä Espanjasta hankkimaani Stylius Hidro Cremaa, joka lupaa hiuksille mucho volumen :D
Varmasti myös jokin vastaava, silottava ja kevyesti tukea antava muotoilutuote sopii tähän tarkoitukseen.



Kun rullat ovat vaikuttaneet päällimmäisissä hiuksissa n. 8 minuuttia, otan ne pois ja jatkan muiden, alempien hiusten rullausta. Käytän erikokoisia rullia mahdollisimman luonnollisen ja elävän lopputuloksen varmistamiseksi. Päällimmäisten hiusten alla ennen rullausta käytän vain tuota mainitsemaani espanjanlaista muotoiluvoidetta, mutta alempiin hiuksiin suihkutan myös L'Orealin Studio Hot Curl-muotoilusprayta, joka sisältää myös lämpösuojan. Tuote antaa kunnon pidon ja kestää hiuksissa koko illan pitäen ne halutussa muodossa.

Kun kaikki hiukset on rullattu, annan rullien vaikuttaa hiuksissa noin 20 minuuttia - puoli tuntia ennen niiden pois ottamista. Odotteluajan voi käyttää vaikka imuroimiseen, kuten itse tein lauantaina.



Ja tadaa - rullien poistamisen jälkeen lopputulos on viittä vaille valmis. Kannattaa antaa hiuksien jäähtyä hetki ja avata kiharoita varovasti sormin, jottei lopputulos olisi liian "laitetun" näköinen. Sitten kevyt harjaus ja suihkaus hiuslakkaa kiinnittämään kampauksen. Itse olen tykästynyt Schwarzkopfin Taft Shine Hairspray-lakkaan, joka antaa voimakkaan pidon ja kiillon. Tähän väliin vielä kertaalleen pieni mainostus siitä, että hovikampaajanani toimii ihana siskoni, johon hiusten pidennyksistä kiinnostuneet saavat yhteyden laittamalla meiliä osoitteeseen outij@luukku.com.

Viimeisessä kuvassa illan asuni, johon kuului H&M:n hame, Espritin kultainen vyö, DKNY:n metallinhohtoinen clutch-laukku ja Zaran silkkitoppi (väri tosin vaihtui vielä ennen lähtöä pinkistä lilaksi). Ranteessa minulla oli muuten uusi rusettiranneke :)

Tässä vielä muutama julkisuusta tuttu nainen, joiden upeista hiustyyleistä inspiroidun itsekin:



Supermalli Marisa Miller omaa täydelliset hiukset!



Gossip Girl-sarjan Serena eli Blake Lively tunnetaan luonnollisista, aaltoilevista kiharoistaan



Sienna Miller kokeilee mielellään erilaisia hiustyylejä ja kampauksia - ja yleensä onnistuu!



Victoria Silvsted on ehkä vanhimmiten innostunut hieman liikaa botoxista, mutta naisen tukka on aina tiptop (jopa rannalla!) ja yleensä varsin muhkea 

Toivottavasti tästä oli iloa ja oikein miellyttävää maanantai-illan jatkoa kaikille!

photos all over press
SHARE:
Blogger Template Created by pipdig